TAITEILIJAESITTELY
|
Taiteellisessa toiminnassani teen löytöretkiä ympäröivään maailmaan. Teosteni avulla tutkin ihmisten välistä vuorovaikutusta ja mahdollisuuksia löytää paikkansa nykymaailman kiihkeässä sykkeessä. |
|
Usein teosteni lähtökohtana on ihmiset ja luonnon monimuotoisuus. Ne edustavat minulle ihmisen henkisten ja fyysisten kykyjen mahdollisuuksia maailmankaikkeudessa. Tärkeintä teoksissani on saada aikaan vuorovaikutus teokseni ja sen katsojan välille. Parhaimmillaan vuorovaikutus saa sekä minut että katsojan reagoimaan ajatuksin, sanoin ja teoin yhteisen hyvinvointimme puolesta. |
|
Ilmaisuvälineenä käytän valokuvauksen, videon, ympäristötaiteen, kuvanveiston tai metalligrafiikan tekniikkaa. Tekniikoiden yhdistely ja uusien sovellusten keksiminen motivoi minua jatkuvaan kokeiluun ja opiskeluun. Soile Iivonen 9.6.2006 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
![]() Aikuisten kuvataiteen perusopetus, Nokia 1998 |
|
|
