Palveluskoirien SM-kilpailut 2001,Lahti

 
Kuva P. Lotila

 Lahden SM-kisat olivat Rosson kolmannet ja tulokseltaan tähän astisista parhaat.

Lauantaina tottelevaisuuden perusteella karsittiin maastoon lähtijät. Rosso sai tottelevaisuudesta 94 pistettä ja oli jaetulla ykkös tilalla ennen sunnuntain maasto-osuuksia.

Sunnuntai alkoikin jälkimaastoissa suotuisissa olosuhteissa. Harmiksemme kuitenkin janalähtö epäonnistui siinä määrin, että menetimme jo siinä 15 pistettä ja kun vielä yksi keppikin jäi löytymättä oli kärkipaikat jo tavoittamattomissa. Esineruutu onnistui ehkä odotettua paremmin, kun Rosso löysi kaksi esinettä ja sai ruudusta yhteensä 20 pistettä.

Loppupisteiksi saimme 249, II-tulos ja 12. sija.

Kuuluimme Tampereen Vetokoiraseuran 1 joukkueeseen, jonka myötä saavutimme joukkuehopean.

Kuvia tottelevaisuus osuudesta. Kuvat P. Lotila ja LKK ry

 
Ilmoittautuminen

 
Paikkalla makuu

 
Seuraaminen

 
Henkilöryhmä

 
Luoksetulo

 
Esteen yli nouto

 
Tampereen Vetokoiraseura joukkuehopeaa!! Kolmantena vuonna peräkkäin!

Takaisin