|
virtuaalihevonen // a sim-game horse
FNS EKSTAASI
k. 5/2004

Taavi on hyvin kiltti, mutta joskus
hieman jääräpäinen ori. Taavi haluaa tehdä asiat omalla tavallaan. Taavi pitää huomiosta ja tarhassa ollessaan sen
löytääkin mitä suurimmalla todennäköisyydellä portilta kerjäämästä
huomiota. Taavi on alkanut vähitellen sisäistämään, että ihminen on pomo.
Pahin murrosikä taitaa olla takanapäin ja oriista onkin
muotoutumassa oikein mukava tapaus.
Taavin karsinakäyttäytyminenkin on parantunut huomattavasti. Ori
ei enää jatkuvasti ole räpeltämässä
takin helmaa ja kerjäämässä makupaloja. Satunnaisesti se vielä tätäkin
tekee, mutta tiukka kielto yleensä palauttaa oriin takaisin
ruotuun.
Perusluonteeltaan Taavi on kuitenkin kiltti eikä
tälle nuorelle oriille voi juurikaan hermostua. |

|
|
Ratsastaessa
Taavi on innokas ja eteenpäinpyrkivä. Oriilla on lennokkaat ja
joustavat liikkeet jotka pääsevät erityisesti oikeuksiinsa
kouluradalla. Taavi on hyvin energinen tapaus, ja sen kanssa
saakin olla tarkkana ettei tahti kärsi kouluradalla kun ori
oikein innostuu esiintymään. Joskus Taavin jalat eivät vain
tunnu mahtuvan sinne mahan alle. :)
Taavi on hyvin nöyrä ratsastettava ja se suorittaa annetut
tehtävät täsmällisesti ja niin hyvin kuin vain osaa.
Rehellinenkin Taavi on, ori harvoin temppuilee ihan huvikseen.
Jos jokin on vialla, Taavi myöskin siitä ilmoittaa. Tämän
oriin kanssa ei kannata jäädä tekemään liikaa toistoja
yhdessä asiassa, tai sen mielenkiinto työntekoon lopahtaa.
Taavi kaipaa paljon vaihtelua ja tehtäviä, joissa se pääsee
näyttämään mitä osaa.
Esteillä Taavi on luotettava ja tasaisen varma. Tämä ori ei
kyttää esteitä eikä lähde käsistä. Ori hyppää esteen
kuin esteen jos sellainen vain eteen laitetaan. Taavi nauttii
hyppäämisestä eikä sitä hirvitä isommatkaan eteen tulevat
esteet. Kapasiteettia oriilla tuntuukin olevan piensuokiksi ihan
hyvin, ja tekniikkakin on kohdallaan. Joskus Taai suhtautuu
pienempiin esteisiin hieman ylimielisesti, mutta yhden puomin
pudottua asenne kyllä palaa kohdalleen.
|
Suvussa myös:
eiiii. Ch
Aurinkorannan Aamurusko KTK II 70p., eiiei. Ch
Kasperi KTK I 80p., eieei. VIR
MVA Ch Hallusinaatio KTK III 69p., eieee. Ch
Metsätähden Taika KTK III 62p., eeiei. VIR
MVA Ch Hallusinaatio KTK III 69p.
photos by Kirsi R. |