|
Evan on luonteeltaan hyvin ponimainen ja
energinen. Nuorempana Evan oli jatkuvasti sinkoilemassa joka suuntaan,
mutta vuosi vuodelta Evan on rauhoittunut ja oppinut ottamaan
rennosti. Utelias ja energinen ori on edelleen ja aina tunkemassa
turpansa kaikkialle, mutta turha sählääminen on jäänyt lähes
kokonaan pois. Uusissa tilanteissa toki pitää vähän sinkoilla,
mutta yleisesti ottaen Evan on rauhoittunut huomattavasti.
Evan on hyvin seurallinen ja huomiosta nauttiva poni. Sillä on
aina tietty pilke silmäkulmassa, eikä Evanin kanssa juurikaan
ole kahta samanlaista päivää. Evan kokeilee mielellään
ihmisen kärsivällisyyttä ja johtajuutta, mutta johtajuuden
tultua selväksi Evan ei sitä enää koettele. Kärsivällisyyttä
kyllä senkin edestä. :)
Tämä nuori ori on kuitenkin fiksu, eikä se juurikaan turhia
rieku, vaikka vauhtia olisikin. Evan ei myöskään pelkää
juurikaan mitään, joten ori on ollut helppo opettaa ja
tutustuttaa uusiin asioihin. Toivottavasti asiat sujuvat
tulevaisuudessakin yhtä hyvin.
Ratsastaessa Evan on oma energinen itsensä.
Oriilla on menohaluja vaikka muille jakaa, eikä se aina jaksa
ratsastajan pidätteitä kuunnella. Ratsastajalta vaaditaankin
suhteellisen paljon, että Evanin saa kulkemaan rauhallisesti ja
odottamaan ratsastajan apuja. Välillä Evan nimittäin luulee
tietävänsä paremmin mikä on homman nimi ja mitä pitäisi tehdä.
:)
Ennakoivan ja sähläävän luonteensa vuoksi Evan ei juurikaan
kouluradoilla pärjää. Evan jostain syystä jännittyy
kouluradalla helposti eikä se silloin pääse esittelemään
liikkeitään, jotka ovat normaalisti näyttävät. Kotioloissa
koulua väännettäessä Evan on oikein miellyttävä ja
harmittavaa onkin ettei se oikein pääse taitojaan kilpailuissa näyttämään.
Esteillä Evan on kuin kala vedessä. Hermostuneisuudesta ja sähläyksestä
ei ole tietoakaan ja ori on itsevarma ja toimiva. Oriilla on
kokoonsa nähden loistava kapasiteetti ja tekniikkakin on
kunnossa. Evan on kuitenkin vauhdikas esteradoilla, joten aivan
kokemattomalle sitä ei voi antaa vaikka ori hyppääkin esteet
varmasti.
Maastossa Evan on luotettava siinä suhteessa, että se ei pelkää
mitään. Vauhtia tosin löytyy ja pukkisarjojakin nähdään säännöllisesti,
joten kokemattoman hommia ei ole Evanilla maastoilu.
Jälkeläiset:
|