Ajankohtaista
Treenivuorot
Kalenteri
Harjoittelu
Mitä on cheerleading   
Miten
mukaan
Comets Alumni
Yhteystiedot
Galleria
Summary in English

             
 


Mitä on cheerleading


Cheerleadingin juuret löytyvät Yhdysvalloista, missä laji nykymuotoisena lähti liikkeelle 1890-luvun lopulla, kun miesopiskelija keksi aloittaa yleisön aktivoimisen amerikkalaisen jalkapallon otteluissa. 1920-luvulla amerikkalaisen jalkapallon kasvattaessa suosiota myös cheerleadingin suosio kasvoi rajusti. Mukaan tulivat huiskat ja pienet stuntit.

Vasta 1940-luvulla, kun sota alkoi, valtasivat naiset cheerleadingin ja tämän jälkeen suurin osa harrastajista
onkin ollut naisia. Tosin sekajoukkueiden osuus on
kasvanut.

Suomeen cheerleading saapui amerikkalaisen jalkapallon vanavedessä 1980-luvulla. Ensimmäiset lajin SM-kilpailut järjestettiin vuonna 1985. Nykyään eivät cheerleaderit kannustettavasta lajista riippumatta ole enää kummajaisia kentänlaidalla, vaan osa urheilutapahtumaa.
Suomessa suuren yleisön tietoisuuteen kuva cheerleadingistä on levinnyt televisioiduista jääkiekko-otteluista. Tämä on kuitenkin myös ohjannut ihmisten käsitystä ja ennakkoluuloja lajista. On hyvä muistaa, että cheerleading on enemmän kuin useiden joukkueden otteluissa viihdyttävät tanssiryhmät.

Cheerleading on levinnyt ympäri maailmaa ja saavuttanut tunnustusta vaativana ja viihdyttävänä urheilulajina. Lajin ensimmäiset MM-kisat järjestettiin vuonna 2001 Tokiossa. Vuoden 2003 MM-kisat pidettiin Manchesterissä, Englannissa ja 2005 MM-kisat olivat jälleen Tokiossa. Vuoden 2007 MM-kisat järjestettiin Helsingissä, Suomessa marraskuussa. Suomi on yksi cheerleadingin kärkimaista Euroopassa ja maailmalla.

Sanojen selityksiä

Tässä muutamien cheerleadingiin liittyvien termien selitykset:

Cheer huuto, pidempi ja kerronnallisempi,
kilpailuissa cheer-sarjalla tarkoitetaan sarjaa, jossa ohjelma sisältää mm. huutoja ja stuntteja vrt. cheer-tanssi
Chant lyhyt toistettava huuto, johon yleisön toivotaan yhtyvän esim. Go Bulldogs go!
Cheer-tanssi koostuu eri tanssityyleistä (jazz, funky jne).Tehosteina tanssihypyt, huiskat ja näyttävät asut.
Kilpailuissa cheer-tanssi sarjassa ei ole sallittua huutaa eikä tehdä stuntteja.
Stuntti Muutaman henkilön tekemä rakennelma, jossa yleensä yksi henkilö on nostettuna ilmaan muiden tukemana.
Pyramidi Koostuu useammasta stuntista, niin että ne muodostavat yhtenäisen rakennelman.
Flyer ylin henkilö stuntissa (nousija)
Base alin henkilö stuntissa (nostaja)
Spotter varmentaja, tehtävänä valvoa stuntin turvallisuutta ja tarkkailla flyerin liikkeitä. Ei osallistu stuntin rakentamiseen. Pakollinen stuntteja tehtäessä.
Basket toss heitto, jossa flyer heitetään ilmaan ja otetaan ”koppiin” alas (cradle)
Herkie
Hurdler
Toe touch
Double hook
Eagle
Pike
Double nine
Tuck

cheerleadingissä käytettävien hyppyjen nimiä

Stuntteja, pyramideja ja akrobatiaa tulisi
harjoitella vain valmentajan läsnäollessa!