|
|
Minä ihan ihte
|
Niin, että kuka hemmetti on Trader? Asiaa hieman valaistakseni kerron siis vähän itsestäni. Nimeni on Mika Hannus, ikää on plakkariin kertynyt 28 vuotta, avoliitossa elelen ja kolme lasta aiheuttaa päivään riittävästi ohjelmaa. Harrastuksiini kuuluvat kalastus lähinnä vetouistellen ja luonnossaliikkuminen. Tehdaspalokunta, salibandy, maastopyöräily, kirjojen lukeminen ja yleinen peruskunnon ylläpito ovat myös mukana kuvioissa. Silloin tällöin tulee vierailtua myös sulkapallokentällä. Lempikirjoistani -ja kirjailijoistani kerron lisää lukusalin puolella. Vetouistelusta tulee lisäinffoa vetouistelusivun alle. Työskentelen Sisu Diesel Oy:ssä tietohallinto-osastolla. Musiikkimakuni on aika rock painotteinen, levylautasella pyörii yleensa Hanoi Rocks, Alice Cooper ja Bon Jovi. Tietenkin poikkeuksiakin löytyy saatan välillä viihtyä mainiosti myös tanssimusiikin parissa, tietenkin hyvässä seurassa. Persoonallisuustyyppini on ESTJ (Ekstrovertti-Havaitsija-Ajattelija-Järjestelmällinen) ESTJ on periaatteiden ihminen, jolla on selvä käsitys oikeasta ja väärästä. Hän kunnioittaa yhteiskunnan luomia lakeja ja sääntöjä ja toimii niiden mukaan. Hänen mielestään on vastuutonta matkustaa ilman matkalippua, koska hän tietää tarkkaan kenelle mikäkin maksu lankeaa ja mitä haittaa siitä on yhteiskunnan jäsenille yleensä. ESTJ:tä voidaankin luonnehtia käytännölliseksi, realistiseksi ja objektiiviseksi. Hän on usein järjestelmällinen ja nauttii voidessaan järjestää kokouksia tai massatapahtumia. Huolimattomuutta tai laiskuutta hän pitää syntinä ja ajanhaaskauksena. Eikä hän pelkää julkituoda omia mielipiteitään, sillä hänen kannattamansa arvot ovat perinteellisiä ja hyväksi havaittuja. ESTJ on sisimmässään laumasielu, joka uskoo yhteistyöhön. Hän löytääkin ystävänsä usein omista harrastuspiireistään, klubeilta tai työpaikoilta tai kirkon piireistä, sillä uskonnollisuus on ESTJ:lle yleensä tärkeä elämän osa-alue. Hän pitää arvossa perhe-arvoja; avioliittoa ja pysyviä ystävyyssuhteita. Tässä talossa juhlitaan syntymäpäiviä ja järjestetään vanhan ajan jouluja, joihin kutsutaan useimiten koko suku. ESTJ:t menestyvät useinmiten opettajina, sekä armeijan, kirkon, liike-elämän, pankin, että politiikan palveluksessa. Kuuluisia ESTJ-luonteita: Harry S. Truman Lyndon B. Johnson John D. Rockefeller Bette Davis Billy Graham Gordon McRae Horoskoopiltani olen leijona ja kiinalaiseksi vastaavaksi määrittyy käärme. Kuulostaa pahalta, eikö totta? :) Alla vielä leijonan horoskoopin pääpiirteet, kertokoot, ken tuntee, pitävätkö paikkansa! ----- Leijona 23.7. -22.8. Avainsanat: Näyttävyys, estradit, luovuus, ylpeys Hallitseva planeetta: Aurinko Onnen päivä: Sunnuntai Onnen väri: Kulta, oranssi Onnen kivi: Rubiini, kissansilmä Elementti: Tuli Luonne: Kiinteä Laatu: Maskuliininen, positiivinen Terveys: Leijona hallitsee sydäntä ja verenkiertoa. Verenpainetta, ruoansulatusvaivoja. Hyvä vastustuskyky. Kuuluisia Leijonia: Napoleon, Henry Fonda Auringon hallitsema Leijona on jumalten suosikki. Kaunis, seksikäs ja säteilevän energinen tähtikartan kuninkaallinen - joka myös itse tietää oman arvonsa. Ylpeänä ja ylväänä Leijona tahtoo erottua joukosta. Pienestä pitäen hän on joukon johtaja ja paras kaikessa. Toimiminen taustajoukoissa ei kuulu Leijonan kuvioihin, ja tiimityöskentelyynkin hän kykenee vain silloin, jos saa olla tiimin johtaja. Leijonan varpaat ovat varsin herkät - niille ei kenenkään kannata tallata. Ystävyytensä Leijona antaa armeliaasti vain niille, jotka muistavat alinomaa tuoda esiin hänen erinomaisuutensa ja ylistävät häntä siitä. Mutta sille, joka osaa häntä käsitellä, ja antaa hänen loistaa, Leijona on hurmaava kumppani, jolla on jalo ja lempeä sydän. Leijonalle maailma on näyttämö, jolla hän tahtoo loistaa pääosassa. Leijona janoaa mainetta ja kunniaa, hän haluaa tavoitella tähtiä ja saavuttaa yleisönsä jakamattoman suosion - olkoonpa yleisönä sitten vaikka vain yksi ihminen. Kuitenkin Leijonan elinehto on ihminen, joka uskoo häneen ja hänen unelmiinsa. Vaikka hän näyttää ulospäin itsevarmuuden perikuvalta, hän on itse asiassa hyvin riippuvainen toisten ihmisten hyväksynnästä, rakkaudesta ja tunnustuksesta. Hyvin usein taustalla on ongelmallinen isäsuhde - lapsuus, jolloin Leijona ei koskaan kokenut olevansa tarpeeksi hyvä isänsä silmissä. Niinpä hänen loppuelämänsä meneekin todistaessa itselleen, että hän on, isästä huolimatta, jotakin erikoista. Tämä sisäinen näyttämisen pakko tekee kuitenkin Leijonasta myös hyvin vitaalisen ja elämää rakastavan ihmisen, jonka kanssa aika ei todellakaan käy pitkäksi. Päämäärätietoisena ja sinnikkäänä hänellä on myös kyky toteuttaa visionsa. Mutta ikuinen keikari - ja snobi - hän kyllä on. Horoskoopit, lue lisää |
(C) 1997-2005 Mika Hannus