Näyttelyt

Neidit "näytelmissä"

Näyttelyitä harrastetaan kun vaan keritään, vapaiden viikonloppujen rajallinen määrä haittaa harrastusta. Ihan hirveän kauas kotoa ei olla viitsitty lähteä eli yöpymisiä on pyritty välttämään.

Match Showssa käydään muutaman kerran vuodessa, miten aikatauluihin sattuu sopimaan. Mätsärit ovat hyvää harjoitusta silloin kun virallisten näyttelyiden välillä on pitempi tauko. Ja onhan sitä mukava tavata muita koiraharrastajia samalla.

Siirin näyttelytulokset

23.08.2009 Heinola KRVAL-ERI VAK1 PN3

Tuomari: Juta Haranen, Viro

Siiri oli kolmanneksi ERInomaisin narttu ja velipoika Onnikin sai ERIn...

20.06.2009 Rovaniemi KVVAL-ERI VAK1 PN1 CACIB VSP

Tuomari: Gerard Cox, Irlanti

Voihan sen juhannuksen näinkin viettää. Aattona ajettiin Rovaniemelle, nukuttiin yö hotellissa, juhannuspäivä kului näyttelyssä ja illalla lähdettiin ajamaan kohti etelää. Ajomatkaa kertyi yli 1500 km vajaan kahden vuorokauden aikana. Onneksi Siiri nauttii autoilusta ja uusien paikkojen näkemisestä.

Näyttelyssä Siiri esiintyi ensimmäistä kertaa valioluokassa ja tuloskin oli aivan loistava. CACIB on ollut haaveissa ja nyt se tuli. :)

Kiitokset Maisalle, Oskulle ja Otolle näyttelyseurasta ja onnittelut kaikille kolmelle sijoituksista!

25.04.2009 Vaasa KVAVO-ERI AVK4

Tuomari: Sharon Sakson, Yhdysvallat

Vaasaan tultiin jo edellisenä iltana ja yö oltiin hotellissa. Siiri viihtyy matkoilla loistavasti ja jaksaa olla reipas kunhan vain on jotain tekemistä. Siiri esiintyi jälleen hienosti...

25.01.2009 Turku KVAVO-ERI

Tuomari: Eugen Megelea, Romania

ERI-putki vain jatkuu, tosin tänään melkein kaikki tuntuivat saavan ERI:n...

26.01.2008 Turku KVAVO-ERI AVK2 PN3

Tuomari: Manola Poggesi, Italia

ERI-putki sai taas jatkoa.

04.11.2007 Tartto KVAVO-ERI AVK3 PN4

Tuomari: Mogens Slot Hansen, Tanska

Siiri paleli kylmässä hallissa eikä ollut halukas esiintymään...

04.08.2007 Turku KRAVO-ERI AVK1 PN1 SERT VSP

Tuomari: Fernando Asnaghi, Italia

Kahdeksas varsinainen näyttely ja kolmas serti. Ei hullumpi saavutus.


Siiri ROP-kehässä.

14.07.2007 Orivesi KRAVO-ERI AVK1 PN2 VASERT

Tuomari: Gerard Cox, Irlanti

Siiri ei tykännyt pitkästä nurmikosta ja kävely meni pomppimiseksi...

12.05.2007 Pöytyä RNUO-ERI NUK1 PN3 VASERT

Tuomari: Jelena Kruus, Viro

Toista kertaa Pöytyällä. Eipä jäänyt ihmeitä mieleen tuosta näyttelystä...

21.04.2007 Aura RNUO-ERI NUK1 PN1 SERT VSP

Tuomari: Anne Sume, Viro

Räntäsateisen päivän pelasti näyttelymenestys.

Aura 2007 ROP ja VSP
Stenstallets Nick Nolte (ROP) ja Taxette's Isla del Carmen (VSP).

17.09.2006 Köyliö RJUN-ERI JUK1 PN1 SERT VSP

Tuomari: Lilian Hanniste, Viro

Lallintalon viereisellä kentällä saatiin sitten se eka serti ja kyllä tuntui hyvältä.

20.08.2006 Heinola KRJUN-ERI JUK3 PN3

Tuomari: Jef Verrees, Belgia

Paljon väkeä ja ahtaat kehien välit aiheuttivat hermojen kiristymistä.

23.07.2006 Mäntsälä KRJUN-ERI JUK3

Tuomari: Rita Kadike-Skadina. Latvia

Siiri oli tosi hoikassa kunnossa kun ruoka ei valeraskauden takia maistunut. Samoin mieliala vaihteli apaattisesta ärhäkkään.

07.05.2006 Pöytyä RJUN-ERI JUK2

Tuomari: Juta Haranen, Viro

Oltiin tosi ajoissa paikalla ja katseltiin kun kehät vedettiin ulos. Onneksi aurinko paistoi niin ei tullut kylmä...

22.01.2006 Turku KVKP ROP-PENTU

Tuomari: Boris Spoljaric, Kroatia

Ensimmäinen näyttely ja isäntäväki pihalla kuin lumiukot. Siiri käveli ja esiintyi kuin aikuinen.

Ansan näyttelytulokset

23.08.2009 Heinola KRAVO-ERI AVK3

Tuomari: Juta Haranen, Viro

Ansa sai ERIn niin kuin velipoika Maurikin... (ja melkein kaikki muutkin.)

08.08.2009 Turku KRAVO-EH AVK2

Tuomari: Iren Naarits, Viro

Höh, ERI-putki katkesi. Onneksi karkkarikehät olivat aamupäivällä, iltapäivällä olis voinut tulla vaikka hiki...

02.08.2009 Pori KVAVO-ERI AVK4

Tuomari: Juan Naveda, Espanja

Ja taas tuli ERI... :)

25.04.2009 Vaasa KVAVO-ERI

Tuomari: Sharon Sakson, Yhdysvallat

Vaasaan tultiin jo edellisenä iltana ja Ansa vietti ensimmäisen yönsä hotellissa. Uuden kokemuksen vaikutukset näkyivät ja edelliseen viikonloppuun verrattuna Ansa oli kehässä kuin puoliksi unessa. Ansa oli avoimessa luokassa se viides ERI:n saanut...

18.04.2009 Ilmajoki RAVO-ERI AVK1 PN3

Tuomari: Juha Lehtinen

Ansa jaksoi kiertää kehää ja esiintyi muutenkin tosi reippaasti. Tokoilustakin oli hyötyä, sillä Ansa malttoi odottaa vuoroaan paljon aikaisempia näyttelyitä paremmin... Hieno esitys Ansalta.

14.03.2009 Tampere KVAVO-ERI

Tuomari: Wendle Moore, Iso-Britannia

Ansa ja velipoika Mauri saivat molemmat ERI:n, mutta eivät sijoittuneet luokissaan. Onnittelut Fanny-siskolle: PN1 ROP SERT CACIB ja samalla ihan uunituore muotovalio. Ja sisaruksilla ikää siis kaksi vuotta ja yksi päivä...

25.01.2009 Turku KVNUO-ERI

Tuomari: Eugen Megelea, Romania

Ansan turkki ei kyllä ollut näyttelykunnossa...

26.10.2008 Seinäjoki KVNUO-ERI NUK1

Tuomari: Åke Sjöström, Ruotsi

Paras narttu -kehässä ei sitten tullut sijoitusta.

20.09.2008 Hyvinkää RNUO-ERI NUK1

Tuomari: Juha Lehtinen

Paras narttu -kehässä jäätiin juuri sijoitusten ulkopuolelle. Ansalla alkoi väsymys iskeä hieman loppua kohti.

14.09.2008 Köyliö RNUO-EH NUK3

Tuomari: Tapani Pukkila

Aikataulu venyi melkoisesti. Ansa esiintyi kuitenkin hienosti, mitä nyt hieman yritti katsella lentokonetta kehässä kävellessä... Siiri oli mukana seuraneitinä.

23.08.2008 Valkeakoski KRJUN-H

Tuomari: Paula Heikkinen-Lehkonen

Tiukka tuomarilinja eikä Ansa oikein ollut parhaassa vedossa. Fanny-siskolla menikin sitten hienosti: PN1 SERT ja VSP!

16.08.2008 Kouvola KRJUN-ERI

Tuomari: Massimiliano Mannucci, Italia

Onneksi sade taukosi hetkeksi kun oli meidän vuoro.

20.07.2008 Ylivieska KVJUN-EH JUK1

Tuomari: Harri Lehkonen

Ansa kävelee tosi hyvin nurmikollakin...


Ansa Ylivieskan kehässä.

19.04.2008 Jyväskylä KVJUN-ERI JUK3

Tuomari: Jose Homem de Mello, Portugali

Ansan esiintyminen sujui hyvin, vaikka lopussa meinasikin tulla väsy...

15.03.2008 Tampere KVJUN-EH

Tuomari: Unto Timonen

Kerrankin ei tarvinnut lähteä kauas kotoa. Ansa sai hyvää harjoitusta...

20.10.2007 Seinäjoki KVKP ROP-PENTU

Tuomari: Leif-Herman Wilberg, Norja

Ensimmäinen näyttely ja Ansa käveli hienosti.

Match Show -sijoituksia

  • 25.05.2006 Lempäälä - Siiri - PUN1 BIS2
  • 17.07.2006 Mouhijärvi - Siiri - PUN1 BIS2
  • 15.04.2007 Viiala - Siiri - PUN1 BIS1
  • 07.07.2007 Ruovesi - Siiri - PUN2 BIS3
  • 20.05.2008 Kulju - Siiri - PUN2
  • 20.05.2008 Kulju - Ansa - SIN2
  • 03.08.2008 Tampere - Ansa - SIN4

Lisätietoa

  • Kennelliiton sivuilla on artikkeli Koiranäyttelyn aakkoset. Siitä löytyvät myös tällä sivulla käytetyt lyhenteet.
  • Wikipediasta löytyy lyhyt Match Show -artikkeli.
  • Alla mätsärisijoitusten lyhenteet:
    • PUN1 Punainen nauha + sijoitus
    • SIN2 Sininen nauha + sijoitus
    • BIS2 Best In Show -kilpailu + sijoitus