Koulun toiminta-ajatuksen toteuttamiseksi ja koululle asetettujen
tavoitteiden saavuttamiseksi koulun toimintaa ohjaavat seuraavat periaatteet.
1. PERUSTIETOJEN JA -TAITOJEN HYVÄ HALLINTA OPPILAIDEN
YKSILÖLLISYYS HUOMIOONOTTAEN
Pyritään keskeisten tietojen ja taitojen hyvään oppimiseen, erikoisesti pyritään
hankkimaan vankat perustiedot äidinkielessä ja matematiikassa.
2. SOSIAALISUUS
Pyritään kasvattamaan lapsi itsetunnoltaan terveeksi ja tasapainoiseksi kansalaiseksi,
joka osaisi toimia hyvin erilaisten ihmisten kanssa ts. hänellä olisi hyvät sosiaaliset taidot.
3. TOIMINNALLISUUS
Uutta oppimiskäsitystä, toiminnallisuutta painotetaan ja kasvatetaan oppilasta vastuuseen.
4. ARVIOINTI
Koulu ja sen oppilaat itsearvioivat jatkuvasti toimintaansa.
5. YHTEISTYÖ sidosryhmien kanssa (vanhemmat, seurakunta ym. ympäristön yhteisöt)
Koulumme koettaa luoda oppilaalle turvallisen ja rohkaisevan oppimisympäristön ja ilmapiirin, jossa hän - oppii oppimaan, saamaan ja hankkimaan tietoja ja taitoja säilyttäen kiinnos- tuksensa ja vastuuntuntoisuutensa - oppii kasvamaan yhdessä toisten kanssa hyväksyen itsensä ja toiset