Ilmaisutaito on itsetuntoa
Ihminen ilmaisee itseään säilyäkseen hengissä. Ilmaisukilellämme me taistelemme oikeuedestamme olla olemassa sellaisina kuin olemme. Ilmaisukielellä me valloitamme itsellemme elintilaa. kun ihminen kohtaa toisen ihmisen siinä vuorovaikutustilanteessa vaikuttaa kolme eri osatekijää: sanat, äänenkäyttö ja kokonaisilmaisu. Vuorovaikutuksen tehokkuuteen ensikohtaamisessa vaikuttavat sanat 7%, äänenkäyttö 38% ja sanaton viestontä 55%. Sanaton viestintä eli kehon kieli on siis hallitseva. Kehon kielellä me olemme ilmaisseet ensimmäiset toiveemme ja tarpeemme. Ja juuri se on suomalaisessa kulttuurissa maailma, jota ei ole, mutta se kuitenkin vaikuttaa aina kun ihmiset kohtaavat. Kehon kieli on hämärän rajamailla olevaa osaamista, koska meillä ei ole lupa käyttää kokonaisilmaisua virallisissa tilanteissa eikä sitä myöskään saa havaita.
Ihmisruumis on maailman hienoin tietojärjestelmä. Sen ensisijainen tehtävä on kertoa minulle tietoa minusta, jotta voisin ymmärtää itseäni. Ilmaisukielessä minuus siis minun persoonani saa muodon, jonka voin itse havaita ja se välittyy viesteinä muille ihmisille. Ilmaisutaito on siis itsetuntemusta ja itsetuntemuksesta kasvaa itsetunto, kun voi ymmärtää itseään. Ei siis ole käsittämätön itselleen.