Kehon kieli kertoo ajattelusta
Kun me elämme tietoyhteiskunnassa me kuvittelemme, että ainoa tapa ajatella, jäsentää maailmaa ovat sanat. Löytyy muitakin tapoja ajatella. Lapsena meille ensimmäinen keino ymmärtää on toiminta, kokeilemalla me löydämme asioiden yhteyksiä ja katsomalla, mitä ympärillä olevat ihmiset tekevät me ymmärrämme, mitä he ajattelevat. Suorittava työ perustuu toiminnalliseen ajatteluuun. Sanonta "kansa äänestää jaloillaan" on toiminnallista ajattelua.
Toinen tapa hahmottaa mailmaa ovat aistit. Näkemällä, haistmaalla, maistamalla, tuntemalla ja kuulemalla me saamme tietoa ihmisistä ja asioista. Ravintola-alalla aistit ovat joka hetki käytössä.
Tunteet ovat suomalaisessa vuorovaikutuksessa käsittämätön maailma. Me kyselemme tunteista aivan järjettömiä kysymyksiä. Saako ihminen tuntea? Vastauksenhan me tiedämme. Saa tai ei, ihminen tuntee. Siksi järkevää olisi selvittää, mitä mieltä tunteissa on? Tunteet ovat päiväperhoja, jotka syttyvät ja sammuvat ja niiden viisaus on siinä. Tunteet kertovat jatkuvalla läikkeellään merkityksistä. Mitä tämä ihminen, asia, tilanne tai tapahtuma minulle merkitsee. Merkityksistä taas syntyvät arvot.
Neljäs tapa hahmottaa maailmaa ovat käsitteet. Ihmiselle on mahdollista ymmärtää tekonsa, ymmärtää aistimuksensa, ymmärtää tunteensa ja antaa niille alati muuttuvaa ilmaisukieltä, joka on kussakin tilanteessa tarkoituksenmukaisinta, soveltuu juuri kohtaamalleni ihmiselle ja johtaa tehokkaimmin tavoitteeseen.
Ilmaisutaito tarkoittaa siis sitä, että me kykenemme ilmaisemaan ajatuksemme ja tunteemme niin selkeästi, että toinen ihminen saa tiedon kuka olen, mihin pyrin. ilmaisutaito tarkoittaa myös sitä, että me pystymme tulkitsemaan ja vastaanottamaan muiden ihmisten vietejä. Yksinkertaisesti sanottuna ILOA IHMISESTÄ.
Näitä teemoja käsittelen konkreettisin esimerkein arkielämän tilanteista ja näytän puhumani asiat ilmaisutaidon keinoin - kehon kielellä.