|
|
Toimitilamme: Uudessa Domuksessa
Pellervonkatu 9
huone 1021
33540 Tampere
Paremman elämänlaadun puolesta, 40 vuoden ajan!
PirMu, kuten lyhennämme yhdistyksemme nimen, on pirkanmaalaisten
munuais- ja maksapotilaiden sekä heidän läheistensä etujärjestö. Hoitohenkilökuntaa kuuluu niin
ikään jäsenistöömme. Yhdistyksellä on tällä hetkellä jäseniä n. 500 ja kuulummekin kolmen suurimman
(Uusimaa, Etelä-Pohjanmaa,Pirkanmaa) ja 16 pienemmän yhdistyksen joukossa valtakunnalliseen Munuais- ja
maksaliitto ry:een.
Noin 40 vuotta edunvalvontaa
Perustava kokous pidettiin hotelli Emmauksessa 10.3.1970. Varsinaisina perustajajäseninä ja
puuhamiehinä toimivat tuolloin tohtori Martti Viranta, teatteriohjaaja Pauli Lehtonen ja maisteri Mikko Hurme.
Nimi oli tuolloin Pirkanmaan Munuaistautiyhdistys ja toiminta-alueena silloisen Keskussairaalan (Tays) kuntainliiton
rajat. Nykyinen nimenmuutos johtuu maksansiirtopotilaiden mukaantulosta sekä Liiton että yhdistyksien toimintaan
90-luvun alkupuolella. Kolmekymmenvuotisen taipaleensa aikana PirMu on kokenut melkoisen muodonmuutoksen.
Perustoiminta on kuitenkin arvoiltaan säilynyt samansisältöisenä kuin ennenkin. Jäsenistön hyvinvointi, henkinen ja
sosiaalinen tukeminen, harrastus-, liikunta- ja virkistystoiminta ovat edelleenkin tärkeitä tehtäviämme.
Päätöksenteko
Ylintä päätösvaltaa käyttävät yhdistyksen jäsenet yhdistyksen kokouksissa, joita järjestetään
kaksi vuodessa: syys- ja kevätkokous. Jokaisella yhdistyksen jäsenellä on oikeus osallistua yhdistyksen kokoukseen
ja käyttää siellä puhe- ja äänivaltaa.
Yhdistyksen kokous valitsee hallituksen jäsenet, yhdistyksen puheenjohtajan ja tilintarkastajat sekä vahvistaa
vastuuvapauden. Yhdistyksen kokous päättää toiminnan suuntaviivoista vahvistamalla toimintasuunnitelman ja
talousarvion sekä päättää jäsenmaksun suuruudesta.
Yhdistyksen toiminnasta ja yleiskokousten päätösten toimeenpanosta huolehtii hallitus, johon kuuluu 8 jäsentä,
enintään 4 varajäsentä ja puheenjohtaja. Hallitus voi perustaa avustamaan tehtävien hoitoa varten erilaisia
työryhmiä, esim. huvitoimikunta, lehden toimituskunta ja markkinointiryhmä.
Tieto vähentää tuskaa
Toimintamme perustuu vapaaehtoistyöhön. Voimamme on paitsi mahdollisimman suuressa jäsenmäärässä,
myös jäsenistön aktiivisuudessa. Asiamme tunnetuksitekeminen on yksi tärkeimmistä tehtävistämme. Vain tietoa lisäämällä
voimme parantaa myös oman toimintamme resursseja. Yhdistys pyrkii kehittämään toimintansa laatua myös lisäämällä
asiakaslähtöisyyttä. Vuodesta 2000 alkaen olemme hyödyntäneet syksyllä -99 tehdyn jäsenkyselyn tuloksia toimintamme
kehittämisessä ja palvelujen kohdentamisessa entistä paremmin. Omat Internet-sivut liittyvät toimintamme laadun
parantamiseen. Julkaisemalla toimintaamme liittyviä uutisia, mielenkiintoisia alan asiantuntija-artikkeleita ja
antamalla ajankohtaista tietoutta munuais- ja maksasairauksiin liittyvistä asioista, uskomme palvelevamme jäsenistöämme,
tukijoitamme ja muita intressiryhmiämme parhaalla mahdollisella tavalla. Toimitilamme sijaitsee Pellervonkadulla Uuden
Domuksen kiinteistön katutasossa, yhdessä muiden vammaisjärjestöjen toimitilojen kanssa. Toimistollamme on päivystys
kuukauden ensimmäsenä arki TIISTAINA klo 17.00 - 19.00. Muina aikoina voit ottaa yhteyttä hallituksemme jäseniin,
joiden tiedot löytyvät YHTEYSTIEDOT -sivulta.
TÄSTÄ VALIKKOON
© 2009 PirMu ry
|
|