Tervetuloa Raitakatin kissalan kotisivuille.
Kissala sijaitsee Pirkanmaalla Siurossa, Nokian kylässä n. 30 km
Tampereelta. Kissala on perustettu aikoinaan (v. 89) eurooppalaiskasvatusta varten.
Usean vuoden kasvatustauon jälkeen päätin jatkaa kasvatusta, tällä kertaa
rotuna Maine Coon. Ensimmäinen Maine Coon-pentueeni syntyi vuoden 2002
lopulla. Tällä hetkellä kasvatuskäytössä on oma kasvattini Raitakatin Fíriel
ja uutena kasvamassa Raitakatin Isilmë.

Vuonna 2007 pääsin
tutustumaan uuteen rotuun, Selkirk Rexiin ja siitä alkoi pitkä
odottaminen, joka päättyi 2008, kun pieni sininen
pörröinen hyrinäkone Katrin's
Curly Serafina saapui Venäjältä ja Curly Goldfinger
van Brifety
Hollannista. Selkirk Rexejä ei ole Suomessa
vielä montaa ja minulla onkin onni saada osallistua uuden rodun
tuomiseen Suomeen. Fiina ja
Bondi ovat minulla sijoituksessa ja niiden virallinen
omistaja on hyvä ystäväni Anne Kairavuo Sinimirrin
Kissalasta. Annen Nille onkin suurin "syyllinen"
ihastumiseeni Selkirk Rexeihin;)

Kaikki kissani elävät
perheenjäseninä ja kasvatuskissani ovat FIV ja FeLV negatiivisia. Pennut
luovutetaan uusiin koteihin aikaisintaan 12 viikoin ikäisinä, kaksi kertaa
rokotettuina ja kolme kertaa madotettuina. Pennut tottuvat ennen luovutusta
toisiin kissoihin.
|
|
Raitakatin Cattery is a small cattery in
Siuro, Finland. I started breeding with European shorthairs in1989 ja
continued with Maine Coons after few years break. My first Maine Coon litter was born end of
the year 2002. At the moment I breed with Raitakatin Fíriel and
there is growing up also Raitakatin Isilmë.

On 2008 arrived
Selkirk Rex Katrin's
Curly Serafina, little blue purring girl from Russia and Curly
Goldfinger van Brifety
from Netherland. Fiina and
Bondi are officially owned by Anne Kairavuo from Sinimirrin
Cattery.All my cats are family members
and I don't have any cages! My cats are tested by Felv and FIV.
Kittens will be twice vaccinated and have a health certificate when they
move their new homes at the age of 12 weeks.
|