Nimeni on Kreetta-Liisa Merto (pelkkä Kreetta riittää) ja olen syntynyt vuonna -86. Olen aloitteleva samojedinkoirakasvattaja, ensimmäinen pentueeni syntyi vuonna -06 ja intoa riittää! Koko ajan opin paljon uusia asioita, ja se onkin yksi parhaimmista asioista koirien kasvatuksessa. Omista ja muiden virheistä pitää yrittää ottaa oppia ja kritiikkiä sekä kehuja tulee osata ottaa vastaan, muuten hommat eivät toimi. Muutamassa vuodessa olen oppinut jo aivan tajuttoman paljon ja monta opettavaa vuotta on vielä edessä, niin hyvässä kuin pahassakin!

Wanda (FIN MVA Mellow Smile Chewanda -04) on ensimmäinen koirani, mutta koko elämäni olen koirien kanssa ollut tekemisissä, vaikka vasta myöhemmin oman koiran sainkin. Samojedinkoirat ovat aina olleet lähellä sydäntäni, pikkulikkana naapurissamme asui uros sammari "Nalle", joka vei sydämeni täysin. "Nallenlainen" koira piti saada.

Yllättäen meille kuitenkin tuli vuonna -90 kissa Sissi, joka sai muutamat pennut, oista ensimmäisestä pentueesta kotiin jäi Ulpu. Kaikkien ihmetykseksi pikkuveljeni ei reagoinut kissoihin mitenkään. Sitkeästi vuosien ajan omaa koiraa kinusin ja sitkeyteni luultavasti yllätti vanhempani, kun pian oli jo varaus Mellow Smile kennelissä narttupennusta.
Niimpä pitkällisen odotuksen jälkeen Wanda saapui kesällä -04. Myöhemmin alkoi taas puhe kääntyä, että kyllä sitä toinenkin valkoinen tytteli pitäisi saada. Ja sopivasti Mellow Smile kennelissä oli taas kesäksi tiedossa pentuja, ja Marjolle sanoin, että sijotukseen haluaisin neitosen. Ja näin Vivian (Mellow Smile Daniela) saapui kesällä -05.

Suoritin kasvattajan peruskurssin ja Wandan ensimmäinen pentue syntyi -06, josta jätin nartun sijoitukseen pitkäaikaisen kaverini perheeseen. Ronja (Fun Sam Ryövärin Tytär) nauttii elämästä Siivikkalassa, Ylöjärvellä, ja pitää huolta, että perheen tytöillä Annelilla ja Johannalla ei tylsää tule.

Haaveet uroksesta kasvoivat vain koko ajan, ja vanhempanikin salaa haaveilivat koirasta. Vauhtitassun kennelissä oli myynnissä ensimmäisen pentueen isän poika Gringo (Vauhtitassun Fardahäldi AT-B -01) ja ei kauhean paljon tarvinnut vanhempia suostutella, kun jo matkattiin kohti Savukoskea hakemaan uutta perheen jäsentä. Gringo on asunut vanhemmillani helmikuusta -07 lähtien.

Kiitoksia tuhannesti Marjolle ja Hannulle Wandasta ja Vivianista, sekä kaikista niistä asioista, joita olette opettaneet! Kiitoksia Ritvalle superihanasta pojasta Gringosta ja paljon kiitoksia kaikille neuvoja ja tukea antaneille!
Kuulun:
Suomen Samojedinkoirayhdistykseen
Pirkanmaan Pelastuskoiriin
Suomen Kennelliittoon
Pirkanmaan samojedisteihin (hallituksen jäsen vuodesta -06)
ja olen Suomen Samojedinkoirayhdistyksen nuorisotoimikunnan jäsen.

Kreetta-Liisa Merto
Mäkihuidantie 5 as 6
39130 Sasi
044-5986485


Kreetta ja FIN MVA Mellow Smile Estafette