Tervetuloa Lohjan Lennokkipilotit ry:n kotisivulle

Lohjan lennokkipilotit ry on Lohjalla kotipaikkaansa pitävä lennokkikerho, jonka toiminnan tarkoituksena on harjoittaa nuorison ilmailukasvatusta, antaa tietoa ja ohjausta liidokki-, lennokki- ja muovimallin rakennusasioissa kerhoilloissa. Lisäksi yhdistys esiintyy erilaisissa tapahtumissa, joissa se edustajiensa kautta tiedottaa toiminnastaan pyrkien uusjäsenhankintaan.

Kerhon viralliset säännöt.

Kerhossa oli joulukuun lopulla 2002 noin 10 jäsentä. Lohjan Harjulassa kerholaisten käytössä on oma kerho(varasto-)huone.

Toimintaa

Muovimallitoiminta

Kerhon toiminnassa säännöllisempää puolta on edustanut muovimallien rakentaminen. Kerhoa on pidetty kerran viikossa, lähinnä viikonloppuisin Harjulassa. Muovimallitoimintaa on vetänyt Antti-Jussi Strandberg.

Lennokkitoiminta

Kerholaiset käyvät lennättämässä koneitaan kesäaikaan Nummelan lentokentällä. Talvisin lennätystoiminta on keskittynyt Lohjanjärven jäälle. Lennokkipuolella harrastus on keskittynyt jäsenten omaehtoiseen toimintaan. Kesäisin ja talvisin on kokoonnuttu sään salliessa lennätyksen merkeissä käytettävissä oleville lennätyspaikoille. Kilpailutoimintaan kerho on osallistunut jäsentensä kautta vaihtelevalla aktiivisuudella ja menestyksellä. Lennokkitoimintaa on kerhossa hoitanut Jani Loikkanen.
Tällä hetkellä kerhon virallisen toiminnan näkyvintä osaa edustavat kevät- ja syyskokoukset, jotka pidetään tammi-helmikuussa ja vastaavasti elo-syyskuussa...

Vuoden 2003 hallitus ja yhteystiedot

(Loput jäsenet selviävät syyskokouksen pöytäkirjasta.)
Tehtävä Nimi Sähköposti Puhelinnumero
Puheenjohtaja Jani Loikkanen Jani.Loikkanen@elcoteq.com (040) 5837349
Varapuheenjohtaja ??? ???
Sihteeri ??? ???
Rahastonhoitaja ??? ???
Jäsen ??? ???
Jäsen ??? ???
LLP:n kotisivut http://www.kotiposti.net/rruokonen/lennokit/llp/index.htm

LLP:n historiaa

Juttuja ja kuvia kerhon eri tapahtumista.

Linkit ja vinkit

LLP:n linkkilista Linkkejä lennokki- ja ilmailuaiheisiin sivustoihin kotimaassa ja ulkomailla.

Vierailijoita 20.10.2000 jälkeen

Takaisin Raimon kotisivulle

030219 RaR 0.38