Tervetuloa Seitavuoren sivuille!

Mamma koirineen!
Seitavuoren kennel sijaitsee Akaan Viialassa, n. 35km Tampereelta etelään.
Lapinkoiraharrastukseni alkoi vuonna 1989, jolloin hankin ensimmäisen lapinkoirani. Lauma kasvoi siitä sitten pikkuhiljaa. Rakastuin tähän hienoon kotimaiseen rotuun täysin, eikä rodun vaihto ole ollut tarpeen.
Lapinkoirasta löytyy kaikki ihannekoirani ominaisuudet. 'Seitavuoren'-kennelnimi minulle myönnettiin v. 1994, jolloin syntyi ensimmäinen Seitavuoren-pentue.
2000-luvun puolella olen siirtynyt kasvattamaan ainoastaan paimensukuisia lapinkoiria. Ne polveutuvat vain ja ainoastaan poronhoitoalueelta peräisin olevista vanhoista käyttökoirasuvuista. Ehdoton tavoitteeni on kasvattaa terveitä koiria! Muita mielestäni merkittäviä ominaisuuksia ovat mm. rodulle tyypillinen lempeä ilme ja -luonne, sekä käyttötarkoitukseen (poropaimennus) soveltuva rakenne.
Suunnitteilla kaksi pentuetta vuodelle 2009!
