Jälkimetsään   Koirani ovat opettaneet minulle jäljestyksen saloja. Ne ovat opettaneet minulle, mistä siinä on kyse ja minä olen vain suonut niille mahdollisuuden näyttää ja hyödyntää taitojaan. Koiran kyky haistaa on aivan uskomaton ja se taito voidaan hyödyntää juurikin jäljestämisellä.  Kirjoitan tässä jutussa siis metsäjäljestä, missä koira jäljestää ihmisen polkemaa maata.    Jotta voi ymmärtää koiran jäljestämistä on syytä perehtyä hiukan jäljen hajuihin ja siihen kuinka luonnon olosuhteet niitä muokkaavat. Kun ihminen kävelee metsässä, jää siitä hajujälki jota koira voi seurata. Maan murtuessa ihmisen haju painautuu siihen hyvin. Siksi koira kulkee nenä maassa. Mustikanvarpumetsässä on paljon kasvustoa, mihin hajujälki tarttuu aivan erilailla kuin nurmikolla kulkiessa. Tällaisessa metsässä koira voi kulkea hiukan nenä ylhäällä, koska siellä on  materiaalia, mihin haju voi tarttua.   Se kuinka haju säilyy jäljellä on sääolosuhteista kiinni. Sade saattaa huuhtoa hajun nopeastikin pois ja tuuli voi työntää hajua ihan toiseen suuntaan kuin missä jälki kulkee. Hyvissä olosuhteissa koira jäljestää parhaiten 30 min – 2 tunnin vanhaa jälkeä. Aivan tuoretta, juuri poljettua jälkeä ei kannata lähteä heti ajamaan, sillä ihmisestä jää hajua myös ilmaan ja muuhun ihmisen korkeudella olevaan kasvustoon. On siis hyvä antaa suurimpien hajujen haihtua, että koira voi keskittyä olennaiseen.   Jäljen ajamisen opettaminen   Jäljestämisessä tärkeintä on muistaa, että koira on se joka jäljestää ja haistaa jäljen. Minä en sitä voi tehdä ja minun on turha mennä koiraa neuvomaan mihin suuntaan koiran tulee mennä. Minun on vain annettava koiralle rauha työskennellä ja palkittava se oikeasta työstä. Koiralla on jäljestäessä päällään valjaat ja valjaista lähtee 10 metriä pitkä liina. Liinan täytyy olla sellainen, ettei se helposti jää puihin ja risuihin kiinni. Jälki koostuu mielestäni keppien löytämisestä jäljen varrelta. Jälki on siis mielestäni ihmisen hajuinen vana, jolta koiran on mahdollista löytää ihmisen pudottamia puisia keppejä.  Perinteinen makkarajälki tehdään niin, että ihminen pudottaa makupaloja omien jälkiensä päälle ja näin koira saadaan yhdistämään, että ihmisen jäljet ja murtunut maa ovat kannattavia haistaa. Makkaroita aletaan vähän kerrallaan vähentämään, kunnes koira ajaa jälkeä.   Itse olen toiminut niin, että olen tallonut metsään lyhyen jäljen. Olen tallonut sen hyvin, että koiran on helppo erottaa sen ensimmäisellä kerralla. Olen vienyt koiran jäljen päähän ja näyttänyt kerran kädellä maata ja sanonut koiralle etsi. (Seuraavan koiran kohdalla toimin operantisti, enkä näytä mitään vaan vien koiran jäljen päähän ja sheipaten aloitamme jäljelle lähdön. Naksuttelen siis käytöksen esiin eli heti kun koira haistaa maata, se saa naksun ja maksun. Jos koira lähtee hiukan etenemään jälkeä pitkin naksautan siitä aluksi. Itse jäljestämisestä naksautan vain alussa, ja hyvin pian siirryn palkitsemaan vain keppien kohdalla) Koirat ovat tätä ennen jo kotioloissa opetelleet etsi-vihjettä. On etsitty makupaloja tai leluja, niin että etsi sanan yhteyteen on liittynyt koiralle mielikuva, että jotakin haetaan. Tämän pohjalta koira on hyvinkin nopeasti haistanut maata ja lähtenyt kuin luonnostaan etenemään sillä. Tässä vaiheessa on kulkenut hipihiljaa koiran perässä ja antanut sen haistella maata ja sitä mihin suuntaa polkemani jälki kulkee. Makupalat tulevat aina siis taskusta, niitä ei viljellä jäljelle eikä jäljen päähän. Hyvin pian olen pudottanut ensimmäisen jälkikepin maahan. Olen merkannut kohdan jollakin  muovikassipalasella puuhun, jotta voisin olla valmiina palkitsemaan koiran oikeassa kohtaa. Minun hajuinen keppi on keskellä poljettua jälkeä ja koiran tullessa sen kohdalle on jo sormi naksuttimella valmiina naksauttamaan. Heti kun näen, että koira huomaa kepin, se nenä menee siis kohti keppiä tarkastamaan, että mikäs tämä ihmisen hajuinen täällä on, naksautan ja palkitsen koiran taskusta tulevilla makupaloilla. Tässä vaiheessa kehun ja syöttelen joitakin makupaloja koiralle. Mielikuva jää varmasti koiran muistiin, että ihmisen hajuisesta kepistä tulee palkka. Palkitsemisen jälkeen jälki on jatkunut. Olen taas sanonut koiralle, että etsi ja näyttänyt hiukan maata. Koira on lähtenyt tästä etenemään ja hyvin pian sen on taas pysähtynyt nuuhkaisemaan seuraavaa keppiä. Taas tarkkana ajoituksen kanssa ja taskusta tuleva palkinto. Näin toimien koira pääsee mielestäni suoraan kiinni siihen, miten jäljellä toimitaan siis haistellaan missä ihminen on kulkenut ja löydetään sieltä keppejä.     Keppien ilmaiseminen   Jatkokoulutuksen kannalta minun on täytynyt miettiä, kuinka haluan koiran käyttäytyvän kun se kohtaa kepin jäljellä.  Jotkut käyttävät kepin ilmaisussa sitä, että koira opetetaan käymään maahan kun se kohtaa kepin. Jälkikeppien ilmaisun koulutuksesta on olemassa myös vaikka kuinka paljon erilaisia variaatioita, mutta minun mielestä on tärkeää opettaa koiralle, kuinka kepin kohdalla tulee käyttäytyä. Lähtökohtanahan on se, että koira ilmoittaa ohjaajalleen jollakin tavoin kepin löytyneen. Itse pidin luonnollisena sitä, että koira nostaa jälkikepin suuhunsa ja kääntyy minun puoleeni keppi suussa. Mitään noutoliikettä en tarvitse jäljellä, minulle riittää, että koira poimii kepin suuhunsa. Ilmaisu on siis sen verran selkeä, että näen kepin löytyvän. Tätä siis harjoitellaan erikseen. Olen saattanut talloa nurmikolle vaikkapa 10 metriä pitkän jäljen tai kävellä polulla ja pudotella tähän runsaasti keppejä. Tärkeintä kuitenkin, että keppien löytyminen yhdistyy ihmisen hajuisen jälkeen. Joka kerta kun koira on huomannut kepin ja nenällä nuuhkaissut sitä olen naksauttanut. Kun olen ollut varma, että koira ymmärtää keppien tuottavan makupaloja, olen hieman odottanut ja vahvistanut sitä, että se koskisi keppiin hampaillaan ja tarttuisi siihen. Tämä on aivan koirakohtaista kuinka nopeasti se keppeihin tarttuu. Kun jälkikeppien nostamista harjoitellaan erikseen, tietää koira mitä niille tehdä kun se kohtaa niitä jäljellä. Jos jäljelle on pudotettu 6 keppiä koira palkitaan niistä jokaisella. Jälkiharjoitus tulisi nähdä niin, että siinä on itseasiassa 6 erillistä jälkeä, jotka aina päättyvät jälkikepin löytämiseen. Siinä vaiheessa kun koira osaa jäljestää ja ilmaista kepit, ei metsässä enää tarvita naksutinta, mutta palkitsemista ei saa unohtaa. Palkitseminen voi olla vaikkapa yhden pienen makupalan verran, kunhan koira palkitaan. Kepin löytämisen jälkeen koira siis palkitaan, koira voidaan rauhoittaa, jopa juottaa helteisellä kelillä, ja kun kaikki on valmista koira lähetetään jatkamaan jäljestystä seuraavalle kepille. Tämähän on sallittua myös jälkikokeessa, sillä tuomari seuraa vain sen löytääkö koira jäljen ja lähteekö se etenemään oikeaan suuntaan. Kokeessa metsässä liikkuu vain koira ja sen ohjaaja, joiden tehtävänä on määräajan puitteissa löytää kepit ja tuoda ne tuomarille.   Janatyöskenetely   Palveluskoirakokeissa jälki aloitetaan aina sillä, että koira etsii jäljen pään ja lähtee etenemään sillä oikeaan suuntaan. Jana on mielikuvitteinen 30 metrin pätkä, jonka läpi jälki kulkee. Koira kohtaa siis janalla jäljen. Jos koira lähtee jälkeä siihen suuntaan mistä jälki tulee, kutsutaan tätä takajäljeksi. Takajäljelle lähteminen ei ole toivottavaa, vaan koiran täytyisi mennä siihen suuntaa mihin jälkikin etenee. Janatyöskentelyäkin on erikseen harjoiteltava. Kaiken aikaa harjoituksista tehdään niin helppoja, että koiralla on mahdollisuus onnistua. Suoraan jäljen päästä aloittaminen kannattaa mahdollisimman pian unohtaa ja koira lähetetään etsimään jälkeä niin että jälki kulkee aivan lähellä, ehkä metrin päässä. Jäljen voi polkea loivasti niin, että koira lähtee ihan luonnostaan oikeaan suuntaan, sillä tärkeää on päästä onnistuneeseen tulokseen. Onnistuneiden janalähtöjen jälkeen harjoitusta vaikeutetaan sillä, että jälki kulkee aina vain kauempana lähetyspaikasta ja vaikeimmillaan koira törmää jälkeen suoraan eikä niin loivasti kuin alun harjoituksissa.   Jäljellä   Ennen kuin lähdetään jälkimetsään, kannattaa tehdä suunnitelma tulevasta harjoituksesta. Parasta olisi löytää hyvä metsä, jossa ei tulisi muita liikkujia vastaan, sillä harjoitus vaikeutuu koiralle, jos siinä on muita harhajälkiä. Jäljen suunta, pituus ja keppien määrä on hyvä miettiä etukäteen. Kaikkea ei kannata yhden jälkiharjoituksen aikana harjoittaa. Jos tavoitteena on vahvistaa jälkikeppien ilmaisua, kannattaa niitä pudotella jäljelle enemmän ja tehdä itse jäljestä sitten helppo.  Jälki kannattaa aloittaa joltakin tieltä tai polulta, mistä on hyvä lähettää koira etsimään jälkeä. Tärkeää on, että kun jälki on poljettu, sitä pitkin ei tulla takaisin. Jäljen sijainnin voi merkitä esim. muovikassin palasilla, että suurin piirtein tietää missä jälki kulkee. Merkeistä kannattaa kuitenkin pyrkiä eroon ja keskittyä katsomaan koiraa. Koiran käytöksestä kyllä huomaa (tai tämä vaatii aluksi kyllä opettelua), milloin se työskentelee ja on jäljellä, milloin taas hukassa. Merkkaamattomalla jäljellä ei voi myöskään neuvoa koiraa, vaan on luotettava koiran kykyyn jäljestää. Aluksi jäljistä voi tehdä kaarevia, jotka alkavat tien laidasta ja kaartavat takaisin tielle. Heti kun koira on jyvällä jäljestämisestä, voidaan jäljelle tehdä kulmia ja jäljen suuntaa vaihdella. Tuulen suunta on hyvä ottaa myös huomioon, sillä myötätuulessa koiran on hyvä edetä jäljellä, kun taas vasta tai sivutuuli heittää hajua pois jäljeltä. Jäljen harjoittelussa vaihtelua saa erilaisista maastoista, alustoista, vuorokauden ajoista, sääolosuhteista ja jäljen pituudesta. Jäljen tekijä voi olla vieras ihminen, joka voi tietysti polkea aivan toisenlaisen jäljen kuin itse tekisit.  Alokasluokan jälki on 500 metriä pitkä, mutta joka jälkiharjoituskerralla ei ole syytä ajaa täyskoepitkää jälkeä.   Jäljen päässä Kun koira on ajanut jälkensä ja löytänyt viimeisen kepin, pidän koiralleni siinä vaiheessa juhlat. Annan sille taskustani kaikki loput makupalat ja kehun sitä hyvin tehdystä työstä. Usein koiran jälkityöskentely paranee loppua kohti. Aluksi jäljestämisessä voi olla turhaa innokkuutta, mutta työskentelyn ja jäljen jatkuessa koira keskittyy työnsä tekoon. Jäljen lopussa kuitenkin kerron, kuinka hienoa minusta on että koirani on päässyt tehtävän päähän. Valjaat irrotetaan ja näin kerron, että työskentely on päättynyt. Samalla kertaan mielessäni sitä kuinka jälki onnistui, sillä jälkiharjoituksen analysoiminen on tärkeää seuraavaa jälkikertaa varten.     Kun koira ajaa jälkeä on sitä äärimmäisen kiehtovaa seurata. Ei voi kun ihmetellä koiran uskomatonta kykyä haistaa, missä jälki kulkee. Kaiken lisäksi toiminto koiran luonnollista käyttäytymistä. Harrastus on myöskin tehokasta, palkitsevaa ja uuvuttavaa koiralle. Nyt siis vain odotellaan lumien sulamista että päästään metsään jäljestämään. Kevät onkin siihen parhainta aikaa, kun helle eikä hyttyset vielä kiusaa.   Jälkiterveisin Heidi Salminen takaisin juttusivulle