TOIMINTASUUNNITELMA VUODEKSI 2003

YLEISTÄ

Vuosi 2003 on Pirkanmaan Kiltapiirin 35. toimintakausi. 

Pirkanmaan Kiltapiirin on Pirkanmaalaisten maanpuolustuskiltojen yhteistyöelin.

Tukea vapaaehtoista maanpuolustustyötä, pitää yhteyttä sotilas- ja siviililääniin, sekä muihin alueella toimiviin maanpuolustusjärjestöihin. Nimetä edustajansa alueella tarvittaviin toimikuntiin ja työryhmiin. Tehdä esityksiä palkittavista henkilöistä.

 

JÄSENISTÖ

Pirkanmaan Kiltapiirin alueella toimii 26 kiltaa.

VUODEN TEEMA

Vuoden 2003 teemana on TIEDOTA TOIMINNASTA ja sen tarkoituksena on:

q       vahvistaa sisäistä tiedotusta.

q       aktivoida kiltojen tiedottamista julkisiin tiedotusvälineisiin.

q       kohdistaa tiedotusta nuorisoon internetin avulla.

q       kiltatoiminnan tunnettavuuden lisääminen.

KOKOUKSET

Liittokokous pidetään 12.04.2003 Tampereella.

Liittovaltuuston kevätkokous 15.03.2003 Helsingissä.

Liittovaltuuston syyskokous  15.11.2003 Seinäjoella.

Kiltapiirien neuvottelupäivät pidetään 4-5.10.2003 Vekarajärvellä.

Pirkanmaan Kiltapiirin kevätkokous maaliskuussa.

Pirkanmaan Kiltapiirin syyskokous marraskuussa.

Hallituksen kokoukset tarpeen mukaan.

 

TIEDOTUSTOIMINTA

Liiton jäsen- ja tiedotuslehtenä on Maanpuolustaja -lehti, jonka Kustannus Oy Suomen Miehen kustantamana ilmestyy toimikaudella kahtena numerona. Jäsenjärjestöt voivat kertoa lehdessä toiminnoistaan maksutta.

Liiton internetsivut: www.mpkl.fi. Sivuilta löytyy ajankohtaista tietoa liiton ja jäsenistön toiminnasta. Liiton sivulle on saatavissa killan sivut maksutta tai linkki killan omille sivuille.

MPKL tiedottaa -kirjeillä killoille, jotka on suunniteltu julkaistavaksi viikoilla;4,11,22,38 ja 48 .

Suomen Sotilas- lehden tilaajat saavat Reserviläisen käsikirja 2003.

Reserviläinen -lehti toimii myös liiton tiedotuslehtenä.

Pirkan Viesti -lehti toimii paikallisena tiedotuslehtenä.

Kiltapiirin tiedotteet ja www-sivut: http//sivut.soon.koti.fi/turpeinen/kiltapiiri/

 

KOULUTUSTOIMINTA

Turvallisuuspoliittinen seminaari 01.2.2003

Syyskaudella 2003 järjestetään kiltapiirien päivä.

Osallistutaan Maanpuolustuskiltojen liitto ry:n järjestämiin koulutustilaisuuksiin.

Osallistutaan Maanpuolustuskoulutus ry:n järjestämiin kursseille.

Osallistutaan kiltapiirin ja kiltojen järjestämille kursseille.

 

VALTAKUNNALLINEN MAANPUOLUSTUSJUHLA

Maanpuolustuskiltojen liitto järjestää paikallisten kiltojen kanssa valtakunnallisen maanpuolustusjuhlan 16.11.2003 Seinäjoella, joka on kaikille avoin.

 

KANSAINVÄLINEN TOIMINTA

Kansainvälisen toiminnan päätapahtuma on Kjevikissä Ilmavoimien koulutuskeskuksessa 12-15.6.2003 pidettävät   XXXIX pohjoismaiset kiltapäivät. Paikka sijaitsee Etelä- Norjassa Kristiansandin kaupungin läheisyydessä. Suomesta päiville voi osallistua 60 kiltalaista.

 

VUODEN KILTALAINEN

Toimikaudella tullaan nimeämään vuoden kiltalainen. Jäsenyhdistykset tekevät oman esityksensä vuoden kiltalaisesta omalle kiltapiirilleen ja kiltapiiri ehdottaa liittohallitukselle yhden ehdokkaan nimitettävästä henkilöstä.

 

VUODEN KILTA  JA VUODEN KILTALEHTI

Liittohallitus tulee nimeämään vuoden killan ja vuoden kiltalehden. Valinta perustuu vuoden 2002 toimintaan.

 

YHTEYDENPITO PUOLUSTUSVOIMIIN

Piiritasolla yhteistoimintakumppaneina on maanpuolustusalue/sotilaslääni ja paikallistasolla yhteydet hoidetaan joukko-osastojen ja kiltojen välillä.

 

TOIMINTA MUIDEN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖJEN KANSSA

Piiritasolla yhteistoiminta MPK:n, MPT:n, NVL:n, RES ja RUL:n kanssa tapahtuu piirien puheenjohtajien yhteisissä kokouksissa. Lisäksi yhteyksiä pidetään Sotilaskotiyhdistykseen, Naisten valmiusliittoon, veteraanijärjestöihin ja muihin maanpuolustustyötä tekeviin järjestöihin.

 

URHEILUTOIMINTA

Yhdistyksen jäsenet osallistuvat Reserviläisurheiluliiton kilpailu- ja kuntotapahtumiin. Killat voivat kilpailla " Onnin Pytty" nimisestä kiertopalkinnosta, jonka Pirkanmaan Jääkärikilta on voittanut useana vuonna.

 

KILTASISARTEN TOIMINTA

Kiltasisaret voivat osallistua Naisten Valmiusliiton ja kiltojen järjestämiin tapahtumiin.

 

TALOUS

Vuoden 2004 taloussuunnitelma. Liitto tukee kiltapiirejä taloudellisesti ja antaa tukea jäsenkentälle myönnettävillä apurahoilla.

 

PALVELUTOIMINTA

Liitto tarjoaa:

Internet- palvelut    www.mpkl.fi

ATK-palvelut           Jäsenrekisteri, jäsenmaksut, jäsenluettelot, osoitetarrat ja ATK-neuvonta.

Neuvontapalvelu      Yhdistysasiat, yhdistyslaki ja kunniamerkit.

Tiedotusasiat           Lehdet, kirjeet, osoitteet, lehtien avustus, linkitys kiltojen nettisivuille.

Palkitsemiset           Kunniamerkit, kilta-ansiomitalit, kiltaristit, kiltalevykkeet, pöytästandaarit ja kuntomerkit.

Jäsenetuus               Euroshell -alennus, Maanpuolustaja -lehti, ampumavakuutus.