Etusivulle          Muokattu 12.02.2007

Keskeiset laatukäsitteet 

A, B, D, E, H, I, J, K, L, M, O, P, R, S, T, V, W, Y

A

Akkreditointi

arviointiin ja näyttöön perustuva virallinen tai auktorisoitu aseman tunnustaminen

Alfa-virhe ja beeta-virhe

alfa-error, beeta-error

alfa-virheessä perusteeton reagointi prosessissa tapahtuneeseen muutokseen ja beeta-virheessä muutokseen perusteeton reagoimatta jättäminen 

Alfa-virheessä prosessia aletaan säätää, vaikka todellisuudessa muutos on pysynyt sallituissa rajoissa tai johtuu ulkoisesta syystä. Beeta-virhe tapahtuu, kun jätetään reagoimatta, vaikka prosessissa syntynyt tuote ei täytä sille asetettuja vaatimuksia.

Analogia

analogy

yhtäläisyys, yhdenmukainen, samantapainen, vastaava

Toisessa ympäristössä luodun ajatuksen käyttö tarkasteltavassa asiassa tarkoituksena ilmiön parempi ymmärtäminen; esimerkiksi luonnontieteen piirissä kehitetyn lain vieminen psykologiseen, sosiaaliseen tai taloudelliseen kontekstiin. Logiikassa: Jos kahdella oliolla on useita samoja ominaisuuksia, niiden muutkin ominaisuudet ovat todennäköisesti samanlaisia. 

Analyysi

analysis

erittely, kokonaisuuden osiin jakaminen 

Logiikassa metodi, jossa kokonaisuus eritellään osiin vastakohtana synteesille. Laatuajattelussa ja työn tutkimuksessa käytetään erityisesti kausaalista analyysiä prosessissa esiintyvien ongelmien syntymiseen tai onnistumiseen liittyvien syy-seuraussuhteiden selvittämisessä.

Arviointi

evaluation, assessment

kohteen tutkimista sen selvittämiseksi, missä määrin se on asetettujen arvostusten ja tavoitteiden mukainen

Arvot

values

periaatteissa ja toiminnassa ilmaistavia arvokkaina pidettyjä arvostuksia

Organisaation arvoja ovat sen arvokkaina pitämät perusarvostukset, joilla ilmaistaan organisaation ja sen jäsenten suhtautuminen asiakkaisiinsa, ympäristöön, tehtäviinsä ja itseensä.  Toimintatapa on arvojen tärkein kriteeri.

Asiakas

customer, client

tuotteen tai palvelun vastaanottaja, käyttäjä, tilaaja tai maksaja tai organisaation tukipalvelujen sisäinen asiakas

Auditointi

audit

itsearviointi tai ulkopuolisen tahon suorittama riippumaton systemaattinen ja dokumentoitu arviointi sen selvittämiseksi, onko arvioinnin kohde asetettujen tavoitteiden ja kriteerien mukainen ja tarkoitukseen sopiva

Auktorisointi

tunnustus asemasta pätevälle ja ansioituneelle toimijalle

B

Balanced Scorecard (BSC)

tasapainoinen tuloskortti

mittareita hyödyntävä tasapainoiseen kehittämiseen pyrkivä strategian laadintamenetelmä, jossa kehittämistä arvioidaan tuloksen, asiakkaan, prosessin ja uudistumisen näkökulmista

Benchmarking

organisaatioiden keskinäistä vertaisarviointia ja kehittämistä molempien osapuolien toiminnan parantamiseksi

D

Deduktio

deduction

yleisestä yksittäiseen etenevä tutkimustapa

Asiantilan osoittaminen muiden asiantilojen totuuksien, edellytysten  eli premissien nojalla. 

Determinismi

determinism

kaikenkattavaa kausaalisuutta edustava filosofinen käsitys, jonka mukaan kaikki tapahtumat määräytyvät niitä edeltäneistä ilmiöistä

Eri determinismin oppien mukaan tapahtumat voivat johtua: fatalismin mukaan kohtalosta, mekanistisen determinismin mukaan aineen liikelaeista loogisen determinismin mukaan loogisista syistä, teleologisen determinismin mukaan päämäärästä. Determinismin mukaan laatuongelmilla on syynsä, joista ne välttämättä seuraavat. 

Dikotomia

kahtiajakoinen, ominaisuuden tai sen puutteen perusteella suoritettu luokitus, esimerkiksi negatiivinen - positiivinen, objektiivinen - subjektiivinen

Dikotominen mitta-asteikko käsittää vaihtoehdot kyllä/ ei ja niitä vastaavat arvot 1/ 0.

Dimensio

dimension

ulottuvuus, suuruus, koko, mittasuhde, asteikko.

Fysiikassa suureen dimensiolla tarkoitetaan yksikön yhteyttä käytetyn mittajärjestelmän perusyksikköihin kuten massaan, pituuteen ja aikaan. Psykologiassa ja sosiologiassa asteikko, jolle muuttujan mittausarvojen oletetaan sijoittuvan tai yhteinen ulottuvuus, jolla ilmiöitä tarkastellaan, esimerkiksi aktiivisuus - passiivisuus.

E

EFQM Excellence Model, (European Foundation for Quality Management)

Euroopan laatupalkintomalli, joka on Suomen laatupalkinnon pohjana.

Ehkäisy

prevention, preventive action

ennakoiva toimintatapa, jossa ongelman syntyminen torjutaan edeltäkäsin

Ehkäisevä toimintatapa perustuu kausaaliseen ajatteluun, ilmiön tutkimiseen ja siten saatuun kykyyn ennakoida tulevaa.

Erinomaisuus

excellence

laadussa toiminnan, tuotteen tai organisaation erittäin korkea taso 

Eskalaatio

escalation

vaiheittain kehittyvä ja laajentuva

Liittyy usein prosessin häiriöön tai kriisiin. Kansainvälisissä kriiseissä poliittisen, taloudellisen, psykologisen ja sotilaallisen paineen lisääminen toiseen osapuoleen sen käyttäytymiseen vaikuttamiseksi omien päämäärien mukaisesti.

Etiikka

ethics

moraalifilosofia, siveysoppi, jossa tarkastelukohteena ovat ihmisen tahtoa ja tekoja koskevat arvostukset kuten kysymykset hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä

Kantilainen formalistinen etiikka näkee teon arvon yksin sen tekijän tahdon laadussa teon päämäärästä riippumatta. Teleoginen etiikka taas tähdentää teon arvon määrittelyssä päämäärää, esimerkiksi hyötyä tai moraalisen täydellisyyden tavoittelua. Utilitaristisen hyötymoraalin mukaisesti yrityksessä voidaan hyväksyä ja tavoitella lyhyen tähtäyksen uhrauksia eettisten arvojen hyväksi niistä yritykselle pidemmällä tähtäimellä koituvien imago- ym. hyötyjen vuoksi. Altruistinen epäitsekkyys ja lähimmäisenrakkaus johtaa hyviin ajatuksiin ja tekoihin hyvyyden itsensä vuoksi ilman niihin liitettävää hyötyajattelua.

H

Hajonta, keskihajonta

dispersion, standard deviation

matemaattinen tunnusluku, joka ilmaisee tulosten leviämistä keskiarvonsa molemmin puolin 

Käytetään tilastollisessa prosessinohjauksessa (SPC). Keskihajonnan tunnus on s, kun tarkoitetaan koko perusjoukon hajontaa, jakajana kaavassa on perusjoukon lukumäärä N.  

Hoitosuunnitelma

yksilökohtainen asiakkaan saamaa hoitoa koskeva suunnitelma, jossa asiakas ja palvelun antaja suunnittelevat palvelun tavoitteet, sisällön, laajuuden, menetelmät, määräajat ja laatukriteerit

Hoitosopimus

asiakkaan saamaa hoitoa koskeva sopimus, jossa asiakas ja hoidon antaja sopivat hoitosuunnitelman mukaisista tavoitteista, sisällöstä, laajuudesta, hoitomenetelmistä, määräajoista ja laatukriteereistä sekä tavoitteiden saavuttamisen seurannasta ja seuraamuksista sopimusrikkomuksen sattuessa tai suunnitelman pettäessä tai alittuessa. 

Hoitosuositus

guideline, clinical guideline

asiantuntijoiden kannanotto ja ohjeisto tutkimuksen ja hoidon järjestämiseen

Holismi

holism

ajattelutapa, jonka mukaan kokonaisuudella on määräävä asema suhteessa sen osiin  

Metafysiikassa kanta, jonka mukaan kokonaisuudella on sen osiin nähden itsenäinen ja selittävä asema. Tieteenfilosofiassa kanta, jonka mukaan väitettä on aina testattava jonkun teorian osana.

Hypoteesi

hypothesis

oletus tai väitelause, johon odotetaan saatavan vahvistusta tosiasioista eli evidenssistä ja josta hypoteettis-deduktiivisen menetelmän puitteissa johdetaan tiedossa olevien tosiasioiden ja havaintojen avulla koeteltavissa olevia ennustuksia.

I

Indeksi

index

useista indikaattoreista yhdistetty tunnusluku, osoitin, ilmaisin

Ilmaisee tietyn tilastojoukon suuruudessa tapahtunutta ajallista muutosta. Usein perusajankohdan perusarvoksi määritetään 100, jolloin indeksin arvo muina ajankohtina saadaan perusarvoon vertaamalla. Indeksejä ovat mm. hintaindeksi, luottamusindeksi ja hyvinvointi-indeksi.

Indikaattori

indicator

tunnusluku, osoitin, ilmaisin, joka kuvaa välillisesti tutkittavaa asiaintilaa tai kehitystä tai on yhdistelmätunnussuure jonkin asiakokonaisuuden tarkastelussa

Kemiassa merkkiaine, tekniikassa merkkilaite. 

Induktio

induction

yksittäisestä yleiseen etenevä tutkimustapa

Yleisen väitteen johtaminen yksittäistapauksista vastakohtana deduktiolle. Laajemmin ottaen merkitsee kokemusperäistä tutkimustapaa yleensä. 

Innovaatio

innovation

keksintö tai uudenlainen ajattelutapa

Innovatiivisuus on kykyä luoda uusia ajatuksia, keksintöjä, tuotteita tai palveluja ja kykyä aikaansaada organisaatiota ja sen toimintoja koskevia uudistuksia.

ISO, International Organization for Standardization

vuonna 1946 Lontoossa perustettu ja Genevessä Sveitsissä päämajaansa pitävä maailmanlaajuinen kansallisten standardisointiorganisaatioiden liitto

Maailman laajin standardisoimisjärjestö. ISO:n jäseniä ovat kansalliset standardisoimisjärjestöt. ISO -standardit antavat ohjeita laatujärjestelmän luomiseksi ja toteuttamiseksi standardien yhtenäisyyden saavuttamiseksi.

J

Jatkuva parantaminen

improvement

Jatkuva parantaminen on laadunhallinnan johtava periaate. Asenne ja menetelmät organisaation ja sen prosessien  pitämiseksi jatkuvan kehityksen tilassa.

Johtamisjärjestelmä

management system

järjestelmä politiikan ja tavoitteiden osoittamiseksi ja toteuttamiseksi

Johtamisjärjestelmän integroituja osia voivat olla esim. laatujohtamisjärjestelmä

JOT-periaate

just in time

Juuri oikeaan tarpeeseen -periaate. Organisaatiossa tuotanto järjestetään niin, että tuotteita ei valmisteta varastoon. Voimakkaasti asiakasohjautuva tuotannon järjestämisen tapa. Edellyttää toimivaa markkinointia, tehokasta suunnittelua ja joustavaa tuotantoa.

K

Katselmointi, katselmus

review

tarkasteltavien tekijöiden soveltuvuuden, asiaankuuluvuuden ja tehokkuuden määrittäminen johtopäätöksineen

Kaskadi, kaskadihäiriöhäiriö

(<ransk.)

kapea-alainen, voimakkaasti ja nopeasti tapahtuva, yleensä häiriöön liitettävä prosessi

Kausaliteetti

causality

syy-seuraussuhde 

Ilmiöiden välillä vallitsee kausaliteetti, jos niistä toinen aiheuttaa toisen. Deterministisessä toinen ilmiö aiheuttaa aina väistämättä toisen. Ns. probabilistisesta eli todennäköisestä kausaliteetista on kyse, kun toinen tapahtuma aiheuttaa tietyllä todennäköisyydellä toisen tapahtuman. 

Kelpuuttaminen

validation

sen todentaminen ja vahvistaminen, että tuote tai prosessi täyttää sille asetetut vaatimukset 

Kestävä kehitys

sustainable development

kehitykseen liittyvä ajatus- ja toimintatapa, joka perustuu olevaisen kunnioittamisen periaatteelle

Kestävän kehityksen mukainen toiminta suunnitellaan ja toteutetaan ajatellen tuotteen koko elinkaarta ja sen pitkäaikaisvaikutuksia ekologiseen, taloudelliseen ja eettisen kehitykseen. Eettinen kehitys sisältää inhimillisen kehityksen joka puolestaan käsittää terveydellisen, psyykkisen, sosiaalisen ja kulttuurisen näkökulman.

Klusteri

cluster

osaamiskeskittymä ja toisiaan tukevien verkostojen rypäs

Klusteriin voi kuulua osaamiskeskuksia, koulutus- ja tutkimuslaitoksia, yrityksiä ja julkisorganisaatioita useilta tieteen, talouden ja teollisuuden aloilta. Esimerkiksi metsäklusteriin kuuluu yrityksiä, laitoksia ja järjestöjä metsä-, metalli-, elektroniikka- ja kemian teollisuudesta ja palvelualoilta.

Kokonaisvaltainen laatujohtaminen/ laadunhallinta

Total Quality Management

Katso TQM.

Konsensus

consensus

asiaa koskeva yhteisymmärrys

Konserni

consolidated corporation, group of companies

erilaisia tehtäviä toteuttavien yritysten tai organisaatioiden yhteenliittymä, joilla on yhteinen ylijohto

Korjaaminen, korjaava toimenpide

correction, corrective action

poikkeavuuden poistaminen eli uudelleen tekeminen, korjaaminen tai vaatimusluokan muuttaminen

Poikkeavan tilanteen korjaaminen voi tapahtua myös epäkelvon tuotteen tai palvelun markkinoilta pois vetämisenä. Korjaamiseen kuuluu myös virheestä opiksi ottaminen.

Korrelaatio

correlation

muuttujien välisen yhteyden voimakkuutta kuvaava tilastollinen tunnusluku, jota käytetään tilastoanalyysissä ilmiöiden välisiä yhteyksiä etsittäessä 

Korrelaatiokerroin on aina -1 ja +1 välillä oleva reaaliluku. Käytetyin on Pearsonin korrelaatiokerroin, joka kuvaa muuttujien välistä lineaarista yhteyttä. Korrelaatio ei sellaisenaan kerro ilmiöiden syy-seuraussuhteesta.

Kriittinen menestystekijä

critical success factor

strategian onnistumisen välttämätön edellytys

Ilmaisee, mitä vähintään pitää tapahtua, että strategiassa onnistutaan. BSC -menetelmällä tehtävässä strategiatyössä käytettävä käsite. Päämääristä johdetaan kriittiset menestystekijät tuloksen, prosessien, asiakkaan ja uudistumisen johtamis- ja arviointiulottuvuudelle.  

Kriteeri

criterion

vertailuperuste, mittapuu arvioitavan ilmiön tai ominaisuuden määrittämiseksi ja erottelemiseksi

Kumppanuus

partnership

molemminpuolista yhteistyövalmiutta osoittavalla asenteella tai sopimuksin vahvistettu yhteistoimintamuoto.

L

Laadun arviointi

quality assessment

laadun määritys, toteutuneen laadun vertaaminen tavoitteisiin

Laadunhallinta

quality management (vertaa laatujohtaminen)

organisaatiossa laatupolitiikkaa toteuttavien keinojen ja vastuiden järjestäminen laatu

Laadunhallinnan keinoja ovat laadun suunnittelu, laadunvarmistus ja laadun jatkuva parantaminen. 

Laadunhallintajärjestelmä

quality management system, QMS

organisaation ohjaukseen integroitu resurssien ja keinojen järjestelmä ja rakenne laadun aikaansaamiseksi ja ylläpitämiseksi. Katso laatujärjestelmä.

Laadunmittaus

quality measurement

vertaa mittaus.

Laadunohjaus

quality control

laadun aikaansaaminen prosessien valvonnalla ja toiminnan ohjaamisella

Walter A. Shewhart kehitti 1920-luvulla laajasti käyttöönotetun laadunohjauskortin. Menetelmässä tuotteen ominaisuuksille asetetaan ihannearvot ja määritellään sallitut poikkeamat. Toleranssien laskeminen ja prosessien ohjaus perustuvat tilastomatemaattisten menetelmien käyttöön. Katso SPC.

Laadunparantaminen

quality improvement

katso jatkuva parantaminen

Laadunsuunnittelu

quality planning

tuotteelle tai palvelulle asetettujen laatuvaatimusten saavuttamisessa tarvittavien käytäntöjen, ohjeiden, voimavarojen ja toiminnan suunnittelu

Laaduntarkastus

quality inspection

vaatimusspesifikaatioihin, tarkastukseen ja korjaukseen perustuva laadun tuottamisen konsepti

Laaduntarkastus mahdollisti sarjatuotannon, joka huipentui taylorilais-fordistisessa tuotannossa. Osat tai tuotteet, jotka eivät täyttäneet vaatimuksia, vedettiin prosessista ja lähetettiin korjattavaksi tai hylkyyn. Laadun varmistus ja laatujohtaminen ovat vähentäneet laaduntarkastuksen merkitystä.

Laadunvarmistus

quality assurance, QA

laadunhallintaan kuuluva systemaattinen toiminta, jolla varmistetaan osoitettavalla tavalla, että tuotteiden laatu vastaa odotuksia ja vaatimuksia

Laatu

quality

hyödykkeen kyky täyttää sille asetetut odotukset 

Laatu tuotannon resursseissa, rakenteissa ja ohjauksessa mahdollistavat laadukkaan toiminnan, minkä tuloksena syntyy laadukas hyödyke, joka aikaansaa odotettua vaikuttavuutta ja hyvää asiakastyytyväisyyttä.

Laatuauditointi

quality audit

Katso auditointi.  

Laatujohtaminen

total quality management, TQM

kokonaisvaltainen laatujohtaminen

Johtamisoppi, laatua korostava tapa johtaa, laadulla johtaminen.  

Laatujärjestelmä

quality system

organisaation resurssien ja keinojen järjestäminen ja rakenne laadun aikaansaamiseksi ja ylläpitämiseksi 

Koostuu laatukäsikirjasta, prosessikuvauksista, työtapakuvauksista ja viiteaineistosta. Vertaa laadunhallintajärjestelmä.

Laatukriteeri

quality criterion

laadun vertailuperuste, mittapuu laadun määrittämiseksi ja hyvän ja huonon laadun erottelemiseksi

Laatukustannus

quality expense

organisaatiossa laadun aikaansaamiseen tarvittavien resurssein aiheuttamat menot tai laaduttomuuden vaikutus talouteen 

Laatukustannukset voidaan jakaa ennaltaehkäisevän toiminnan kustannuksiin, valvontakustannuksiin ja virhekustannuksiin. Virhekustannukset jakautuvat sisäisiin ja ulkoisiin virhekustannuksiin. Kustannukset voidaan jakaa myös yhdenmukaisuuden kustannuksiin, joihin kuuluvat ennaltaehkäisykustannukset ja valvontakustannukset ja ei-yhdenmukaisuuden kustannuksiin, joihin kuuluvat sisäiset ja ulkoiset virhekustannukset. Historiallisesti huomion ja sitä kautta kustannusten painopiste on siirtynyt valvonta ja virhekustannuksista ennaltaehkäisykustannuksiin.

Laatukäsikirja

quality manual

laadunhallintajärjestelmää tai sen osaa koskeva dokumentaatio

Laatukäsikirjan sisällön laajuus riippuu organisaation koosta ja toiminnan luonteesta. Koko laadunhallintajärjestelmän dokumentaatio käsittää laatupolitiikan ja laatutavoitteet, laatukäsikirjan, suunnittelun, toiminnan ja ohjauksen menettelyohjeet ja vastuut sekä muut laatudokumentit. Ohjaus käsittää sisäisen auditoinnin, menettelyt laadun poikkeamien toteamiseen ja korjaamiseen sekä ehkäisevät toimenpiteet sekä laatua koskevien asiakirjojen ohjauksen. 

Laatuodotus

quality expectation

sopimuksellinen tai muuten ilmaistu odotus tuotteen tai sen ominaisuuden laadulle

Laatupalkinto

quality award

huomionosoitus laadun erinomaisuudesta, esimerkiksi Euroopan laatupalkinto, EFQM

Laatupolitiikka

quality policy

organisaation tapa ja suhtautua laatuun

Yleinen toimintaperiaate tai -ohje laatua aikaansaavan toimintatavan linjaamiseksi.

Laatustandardi

quality standard

katso standardi.   

Laatusuunnitelma, laadunvarmistussuunnitlema

quality plan, quality assurance plan

tuotteelle tai palvelulle asetettujen laatuvaatimusten saavuttamisessa tarvittavia käytäntöjä, ohjeita, voimavaroja ja toimintaa koskeva suunnitelma ja sen mahdollinen sopimuksellinen vahvistaminen asiakastyytyväisyyden aikaansaamiseksi

Laatutiedosto

quality file

laadun dokumentointijärjestelmään sisältyvä tiedosto, josta on saatavissa tietoja mm. laatutavoitteiden saavuttamisen asteesta, asiakastyytyväisyydestä, laatujärjestelmän tuloksista, laadun kehityksestä tai korjaavasta toiminnasta. 

Laatuvaatimus

requirement for quality

laatukriteerille asetettu ehto, hyväksytty vaihteluväli, pienin ja/ tai suurin arvo, jolla tuote tai palvelu täyttää sen laadulle asetetut vaatimukset

Laatuyhteiskunta

quality society

oppiva yhteiskunta, jossa ydinprosessien ohjauksessa demokratiamekanismeja tukee laadun piirissä kehitetyt prosessinohjauksen menetelmät tavoitteena kansalaisten tarpeiden tyydytys

Lähtökohtana on demokratiaa, oikeudenmukaisuutta ja vapautta puolustavat arvot. Yhteiskunta nähdään monien sisäkkäisten ja rinnakkaisten systeemien systeeminä, jossa kehitys tapahtuu prosesseina. Työttömyyttä, syrjäytymistä, rikollisuutta, elintaso- ja kansansairauksia ja muita prosesseissa syntyviä häiriöitä pyritään havaitsemaan, tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään laaja-alaisen laatujohtamisen ja tilastollisen prosessinohjauksen menetelmin.

M

Markkinointi

Marketing

ideoiden jalostaminen liiketoimintaprosessissa asiakkaiden tarpeisiin vastaaviksi ja organisaatiolle arvoa tuottaviksi tuotteiksi ja palveluiksi

Liiketoimintaprosessin osat ovat markkinointi, suunnittelu ja toimitus. Markkinoinnin peruskysymykset ovat: mitä, kenelle ja miten. Markkinointiprosessiin kuuluu sisäinen ja ulkoinen vuorovaikutus ja viestintä, asiakastarpeiden ja markkinoiden tutkiminen, liikeidean kehittäminen, tuoteominaisuuksien ja hinnan määrittäminen sekä resurssien, toimitusprosessin, jakelun ja valvonnan suunnittelu. Perinteiset markkinoinnin kilpailukeinot ovat tuote, hinta, jakelu ja viestintä. 

Menettely

procedure, approach

tapa tehtävän tai prosessin suorittamiseksi ilmoitetun laatuvaatimuksen mukaisesti

Metodi

method

menetelmä tai periaate, jonka mukaan toimitaan järjestelmällisesti 

Missio

mission

yksikön tarkoitus. Mitä varten yksikkö on olemassa? Vertaa perustehtävä.

Mittaaminen

measurement

toiminnot empiiristen tietojen tuottamiseksi koskien tuotteiden ja palvelujen tarvetta, niiden valmistusprosessia ja toiminnan tuloksia

Mitta-asteikko

Scale 

mitta-asteikko, skaala, jolla mittauksena tuloksena saadut luvut järjestetään havaintomatriisiin

 Mitta-asteikkoja ovat laatu-, järjestys-, intervalli- ja suhdeasteikko. Alinta dikotomista asteikkoa (tosi/ epätosi, 1/ 0) käytetään vain kvalitatiivisessa luokittelussa, kun ylimmällä tasolla mittatuloksia kyetään vertailemaan suhteellisesti. 

Mittari

indicator, gauge

mitattavan kohteen ominaisuuden ilmaisin valitulla suureella 

Arviointitapa, joka auttaa ymmärtämään kohdetta yksiselitteisellä tavalla. Lukemalla on aina tietty epätarkkuus suhteessa mitattavan suureen todelliseen arvoon. Vrt. mittaväline, mitta; tunnussuureen arvon määritykseen tai esittämiseen käytetty väline. 

Mittaväline

measure, meter

mittaväline (mittalaite) on väline saada mittauksen tulokset tutkittavista suureista esille. Mittauksessa havaintokohteeseen liittyviä arvoja kuvataan standardeina yksiköinä. Mittaväline voi olla mittanauha, vaaka, verenpainemittari, testilomake tms. väline, joka ilmoittaa, montako yksikköä havaintokohde mitattavaa ominaisuutta sisältää.

Määrittely

specification

tarpeiden, odotusten tai vaatimusten dokumentoituna todennettavissa oleva tunnistaminen ja täsmennys.

O

Ohjaus

control, direction

Toiminnan suuntaus tarpeiden, odotusten ja vaatimusten toteutumiseksi suunnitelman mukaisesti. Prosessin laadun hallinta.

Optimi, optimointi

optimation 

Paras, ihannetila, parhaat edellytykset prosessissa erinomaisen laadun toteutumiselle. Systeemin ollessa optimissa sen komponentit eivät ole optimissa. Kun yksittäiset komponentit on optimoitu, systeemi ei ole optimissa. Sosiaalisessa systeemissä luopuminen yhteiseksi hyväksi tuo systeemin jäsenille menestystä optimaalisesti yhteisön kokonaismenestyksen kautta.

Organisaatio

Organization

Sosiaalinen järjestelmä, systeemi. Yhden tai useamman toimintayksikön johdettu, tavoitteellinen, rakenteellinen ja toiminnallinen kokonaisuus valitun tehtävän toteuttamiseksi. Vertaa konserni ja yksikkö.

P

Palvelu

Service

Aineeton osa tuotetta. Tuote voi koostua myös pelkästään palvelusta. Asiakkaalla voi olla aktiivinen rooli palvelun tuottamisessa ääritapauksessa itsepalvelu.  

Palvelulupaus

Promise of service

Asiakkaalle annettava lupaus toimittaa palvelu palvelukuvauksessa tehdyn erittelyn mukaisella sisällä, laajuudella ja laadulla. 

Palvelusitoumus

Citizen´s Charter

Palvelusitoumus on kunnan tai palveluyksikön lupaus kuntalaisille huomioida olemassa olevia palvelutarpeita ja toteuttaa niihin palveluja tietyssä laajuudessa, määräajassa ja tietyin laatukriteerein. Sitoumuksen pettäminen johtaa ennalta sovittuihin sanktioihin.

Palvelusopimus 

Asiakkaan saamaa palvelua koskeva sopimus, jossa asiakas ja palvelun antaja sopivat palvelusuunnitelman mukaisista tavoitteista, sisällöstä, laajuudesta, menetelmistä, määräajoista ja laatukriteereistä sekä tavoitteiden saavuttamisen seurannasta ja seuraamuksista sopimusrikkomuksen sattuessa tai suunnitelman pettäessä tai alittuessa. 

Palvelustandardi

Service standard

Palvelukuvauksen ja siihen liittyvän palvelulupauksen mukainen palvelun taso koskien palvelun sisältöjä, laajuutta, resursseja ja laatua. 

Palvelusuunnitelma </