Viitalat

Sisältö


Gruppo di Viitala

Muutamalla sanasella...
Perheessämme on neljä henkilöä; Risto, Reetta, Tarja ja Jyrki. Jo vuodesta 1996 olemme asuneet Tampereen Tohlopissa. Jyppe on viettänyt lapsuutensa Kissanmaalla ja Lentävänniemessä, Tarja siellä Tohlopissa ja lapset sekä Lentsussa, että Tohlopissa. Ja kaikki nämä paikat tietty Tampereella (reilulla ärrällä ja monilla ällillä!).

Jyrki on käynyt Kissanmaan kansakoulua, Tampereen Yhteiskoulua, Näsin yläastetta sekä Tampereen ammattikoulua. Tarja puolestaan on koulutiensä taivaltanut Lamminpään kouluun, Näsin yläasteelle, Tampereen Yhteiskoulun lukioon sekä Tampereen kauppaoppilaitokseen. Reetta ja Risto ovat myös suorittaneet "Lamminpään yliopiston" ja ainakin Reetan yläasteeksi tulee Kaarilan koulu.

Jyrki ja Tarja löysivät toisensa Teivon raviradalta heinäpaalista ja silloin elettiin vuotta 1982... kihlat ostettiin Jyrkin armeijavuonna 1984 ja häävalssi tanssattiin (melko nahkeasti tosin!) vuonna 1988. Reetta syntyi 1991 ja Risto 1992. Oma koti valmistui Tohloppiin Tarjan 'sukuranchille 'pitkien paperisotien jälkeen vuonna 1996. Jyrki ajelee omaa kuorkkariaan Kiidon Kakella, Tarja puolestaan palvelee Postin leivissä.

 
Takaisin alkuun

Harrastukset

Partio, jääkiekko, penkkiurheilu, cheerleading
Perheen kaikkia jäseniä yhdistää jääkiekko; Reetta tanssii cheerleadereissa, Risto pelaa junnukiakkoa, Jyrki peippailee ikämiäskiakossa ja Tarja jännittää kaikkia edellisiä. Ja katsomossa istutaan porukalla Ilveksen peleissä. Perheen tytöt viihtyvät partion parissa ja lisäksi käydään Teivossa raveissa, Jyrki säännöllisesti, muut säännöttömämmin.

Liikuntaa pyrkivät kaikki harrastamaan; lapset oikein treenaamalla lajejaan ja vanhemmat omissa lajeissaan. Jyrki siis kiekkoilee ja sählää, Tarja pyrkii käymään edes silloin tällöin jumpalla ja yhdessä käydään kävely/ pyörälenkeillä. Tarja haluaisi lisäksi harrastaa enemmänkin lukemista, bittinikkailua sekä valokuvausta, mutta kun kaikkeen ei oikein aika tahdo riittää...

Takaisin alkuun

Yhteystiedot

Sähköposti
viitalat@kolumbus.fi

Web-osoite
http://www.kotiposti.net/viitalat


Puhelin
0500 951 592

Takaisin alkuun

Kuvakoosteita

Takaisin alkuun

Kommentit ja ehdotukset

Ole hyväja lähetä minulle sähköpostia, jossa kerrot, mitä mieltä olet tästä sivusta ja kuinka sivua voisi parantaa.

Takaisin alkuun

copyright; viitala t.
Viimeksi tarkistettu: 27.joulukuuta 2004.