Toiminta

Seuran tavoitteena on sienten tuntemuksen lisääminen, sienten hyötykäytön edistäminen sekä sieniluonnon suojelu osana luonnon monimuotoisuutta. Toiminta määräytyy suurelta osin juuri näiden tavoitteiden perusteella.       

Ajankohtaista

Seuran toiminta on vuosien saatossa saanut vakiintuneet muodot. Kuitenkin uudistumistakin on tapahtunut, Tampereen Sieniseura ry ei ole samanlainen kuin 30 vuotta sitten. Toiminta on monipuolistunut, kansainvälistynyt ja ennen kaikkea on opittu paljon uutta. Jos sienitieteessä tapahtuu jotain, se näkyy suhteellisen pian Seuran toiminnassa. Tästä on kiittäminen lähinnä sitä että seuralla on melko tiiviit suhteet maamme yliopistoihin ja muihin  oppilaitoksiin. Toiminta voidaan kuvata lyhyesti seuraavasti:

Seuralla on kaksi virallista vuosikokousta, joissa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Yleensä kokouksessa pidetään myös sieniaiheinen esitelmä.
Seuran hallitus kokoontuu aina tarpeen vaatiessa.
Sienikaudella syksyllä on perinteinen "suuri" sieninäyttely. Sienikauden lopulla pidetään ns. määritysilta.
Maastoretkiä järjestetään vähintään kaksi, toinen keväällä, toinen syksyllä.
talvikaudella toimii ns. opintorengas. Se kokoontuu kerran kuukaudessa. Niissä opiskellaan sieniä diakuvien avulla. Lajimäärä on vuosien kuluessa kasvanut melkoisesti.
Erilaisia kursseja järjestetään tarpeen mukaan. Seura on järjestänyt mm. sieniruokakursseja, sienivärjäyskursseja, ja "paperia sienistä" kursseja.
Vuosittain Suomen sieniseurat järjestävät yhteisien tapaamisen. Niihin seuran jäsenet ovat ovat osallistuneet joukolla, kuten sienikursseille ja kokouksiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Monet seuran jäsenet lähettävät sieninäytteitä eri yliopistoihin. Myös vilkasta kirjeenvaihtoa harrastetaan niin suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin sienitutkijoiden ja harrastajien kesken.
Valitettavasti ihmiset syövät tai ainakin luulevat syöneensä myrkyllisiä sieniä. Näissä tapauksissa Seuran jäsenet antavat määritysapua. Tässä suhteessa mm. TAYS:n Lastenklinikan kanssa on ollut yhteistyö saumatonta.
Eräät Seuran jäsenet toimivat ammattikasvatushallituksen keruutuotetarkastajina tai neuvojina.
Lukemattomat seurat ja yhdistykset järjestävät jäsenilleen sieniretkiä. Usein retkillä on mukana Seuran jäseniä asiantuntijoina.
Seuran toiminta-alue on Pirkanmaa. Käytännön syistä - valitettavasti - toiminta keskittyy Tampereelle ja sen lähikuntiin.