Sisällysluettelo

1.0 Yksilö vai järjestö?
2.0 Raamatun kuvaama rakenne
3.0 Uuden liiton alkuseurakunta
4.0 Yksilö ja Raamatun lukeminen

1.0 Yksilö vai järjestö?

Huom. Osoittaessasi hiirellä viitattuja jakeita, esiin pitäisi avautua raamattuikkuna, jossa jakeen teksti on nähtävissä. Jos ikkunaa ei avaudu, niin tarkista selaimen asetukset ja aktivoi JavaScript sekä salli lisäikkunoiden avaaminen.

1.1 Tekijänoikeuksista ja viitemerkinnöistä

Tämän dokumentin kotisivu on osoitteessa http://raamattu.cante.net

Tämä dokumentti on julkaistu Creative Commons 3.0 tai sitä uudemman lisenssin alaisuudessa. Lisenssin puitteissa on sallittua kopioida, julkaista ja levittää; otteita tai kokonaan; sähköisesti tai ei-sähköisesti; tämän dokumentin materiaalia ilman erikseen pyydettyä suostumusta.

Kaikki ilman merkintää tai merkinnällä KR38 varustetut suomenkieliset raamatun jakeiden lainaukset ovat vuoden 1933(VT)/1938(UT) kirkkoraamatun painoksesta.

UM-merkintä viittaa vuoden 1995 Uuden Maailman käännökseen, jonka tekijänoikeudet kuuluvat Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania/New York ja International Bible Students Association -yhdistyksille, jota suomessa edustaa Jehovan todistajat uskonnollinen yhdyskunta ry. Kyseisestä organisaatiosta käytetään myös nimitystä Vartiotorni-seura ja asiayhteydessä siihen viitataan lyhyemmin sanoilla seura tai järjestö.

1.2 Edellyttääkö pelastuminen kirkkoon tai järjestöön kuulumista?

Jehovan todistajat -järjestön mukaan on johdonmukaista uskoa, että on vain yksi tosi uskonto ja yksi tosi palvojien joukko. "Tämä on sopusoinnussa sen kanssa että, tosi Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala (1. Kor. 14:33)" (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, 1987, 190.) Maailmankaikkeuden järjestyksen perusteella voimme oppia, että Jehova on järjestyksen Jumala. Jumala ei jättäisi häntä todella rakastavia ihmisiä vaille järjestyksellistä ohjausta (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, 1987, 191.) Jumala ei ole koskaan käyttänyt useita järjestöjä samanaikaisesti, vaan Jumala on aina tekemisissä vain yhden järjestön kanssa. Jumalan kansalla on vain yksi hengellinen tiedon lähde, jota kautta hengellisä "ruokaa" jaetaan. "Tämä Jumalan palvelijoitten järjestö tunnetaan nimellä Jehovan todistajat." (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, 1987, 193.) Jumalan näkyvää järjestöä, Brooklynin päätoimistoa ja sen hallintoelintä ohjataan teokraattisesti [= Jumalalta tuleva pyhän hengen voiman ohjaus] myös nykyään. (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, 1987, 195.)

Kertooko Uusi testamentti, että seurakunnat olivat keskitetysti ohjattuja? Onko ihmisen kuuluttava johonkin järjestöön, kirkkokuntaan, tai kristilliseen lahkoon, jotta hän voisi pelastua? Voiko kristitty olla itsenäinen yksilö ja toimia ryhmittymien ulkopuolella? Opettaako Raamattu että on olemassa vain yksi kirkko, uskontokunta tai järjestö, jossa Jeesus tai Jumala on läsnä ja kaikkien muiden tavoittamattomissa?

Olisiko sittenkin niin, että useat ovat ymmärtäneet väärin Raamatun ilmoituksen? Voisiko kyse olla yksilöistä, jotka levittävät sanomaa, sen sijaan, että kysessä on yksi ainoa "tosi uskovien" joukko, kirkko tai organisaatio joka levittää sanomaa? Miten Uuden liiton apostolien ajan seurakunnat oikein toimivat?

Näitä kysymyksiä pohditaan tässä dokumentissa lähinnä järjestön halllintoelimen esittämien väitteiden pohjalta. Pohdinnat ulottuvat kuitenkin laajemmalle, sillä jotkin uskontokunnat väittävät Jeesuksen ja Jumalan tuntemuksen olevan saatavilla vain ja yksinomaan heidän kauttaan. Tutustu myös varhaisseurakunnan toimintaa käsittelevään artikkeliin "Hallintoelin? Ei ainakaan apostoli Paavalin mukaan"

Entä jos otamme Raamatun esiin, yhtyykö se yhden järjestön tai yhden kirkon näkemykseen?

1.3 Raamattu ja järjestys - esipuhe

Seuraavassa on ote järjestön hallintoelimen perusteluista järjestyksen vaatimukselle:

Raamattu osoittaa että Jehova on aina ohjannut palvelijoitaan järjestyksellisesti. Esimerkiksi Abrahamin kaltaiset uskon miehet johtivat perheitään ja palvelijoitaan Jehovan palvonnassa. Jehova ilmoitti tahtonsa Abrahamille puhumalla hänen kanssaan (1. Moos. 12:1, 18:19). Tässä oli täsmällinen järjestely erästä ihmisryhmää varten, jotta se palvoisi Jehovaa asianmukaisesti. Myöhemmin kun israelilaisten lukumäärä kasvoi ja kohosi miljooniin, Jehova ei antanut kunkin palvoa häntä omalla tavallaan, järjestettyjen puitteiden ulkopuolella. (...) Jos olisit ollut Jehovan tosi palvoja tuohon aikaan, niin sinun olisi täytynyt kuulua tuohon palvojien seurakuntaan etkä olisi voinut jäädä sen ulkopuolelle. (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, 1987, 192; kursivointi lisätty.)

Lainauksessa on muutamia asiavirheitä, sillä 1) Vanha testamentti kertoo ainoastaan vanhasta liitosta ja sen tavoista, joilloin päätelmä "Raamattu osoittaa (...) aina ohjannut" ei kata koko Raamatun ilmoitusta. Vanhan liiton järjestelyt (Apt. 7:7, 8) eivät olleet samat kuin Jeesuksen uuden liiton järjestelyt. Uusi liitto oli tyystin erilainen (Jer. 31:32; Hepr. 7:18, 19, 22), niin tarkoitukseltaan (Room. 10:4) kuin tavoiltaankin (Apt. 11:2, 3).

2) Kyseessä ei ollut ihmisryhmästä vaan yksilöstä, yhdestä ihmisestä, Abrahamista. Jumala ei tehnyt "täsmällistä järjestelyjä Abrahamin ihmisryhmää varten", vaan Jumala yksinkertaisesti valitsi (Ps. 105:6), kutsui yhden ihmisen, Abrahamin kaikkien muiden ihmisten joukosta. Jae 1. Moos. 12:1 toteaa, että Jumala antoi käskyn: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan".

3) Teksti antaa ymmärtää virheellisesti, että ihmisillä olisi ollut mahdollisuus jäädä liiton ulkopuolelle. Itse asiassa VAnha liitto oli suljettu, eikä kenelläkään ihmisellä ei ollut mitään mahdollisuutta liittyä vapaaehtoisesti Israelin kansaan ja tulla siten Jehovan yhteyteen. Vanhan liiton Jumala ilmoitti olevansa yksin ja ainoastaan Israelin kansan Jumala (5. Moos. 29:13; Joos. 24:23; Jes. 45:3; Jer. 30:22, 31:1; Hes. 11:20). Vain Israelin kansaan kuuluva oli liiton sisällä – ei kukaan muu. Israelin kansa, josta käytetään myös nimitystä Israelin seurakunta (2. Moos. 16:10, 17:1; 5. Moos. 7:6-14, 14:2, 26:18, 19), oli puhtaasti Jumalan valitsema kansa (3. Moos. 20:26; Apt. 13:17). Jumala ei antanut tai osoittanut mitään tietä, jolla muiden kansojen ihmiset voisivat astua vanhan liiton yhteyteen.

Ulkopuolinen ihminen, esim. amalekialainen (2. Moos. 17:8, 9, 10), ei voinut valita liittyvänsä Israelin kansaan. Israelin kansan jäseneksi tuleminen ja Vanhan liiton yhteyteen liittyminen tapahtui vain syntämällä kansan jäseneksi tai miehen ottaessa itselleen vaimon toisesta heimosta (1. Moos. 16:3).

SÄÄDÖKSET

Vanhan liiton aikana kansan toiminta olisi ollut hyvin tarkkaan säädeltyä. Kansalle oli annettu erityisiä tehtäviä, joita suorittivat vain siihen nimetyt ja oikeutetut henkilöt: mm. kuninkaat ja pappistehtäviin pyhitetyt henkilöt. Jumala oli valinnut itselleen kansan (5. Moos. 7:6-14, 14:2, 26:18, 19; Ps. 95:7; Hes. 11:20; Jes. 51:4; Jer. 10:16; Aam. 3:2), Israelin heimon, kaikkien muiden kansojen joukosta ja Jumala itse antoi käskyt kansalleen profeettojen ja muiden henkilöiden kautta. Kansa totteli tai oli uppiniskainen (Ps. 106:40-46; Neh. 9:26, 29) ja Jumala rankaisi häntä vastaan tehdyistä rikkomuksista. Vanha testamentti kertoo jatkuvasti Jumalan kaitseneen kansaansa – ainoastaan Israelin heimoa. Kansaa johtivat toisinaan kuninkaat, jotka saattoivat delegoida tehtäviä muille (2. Moos. 18:16-23).

PÄÄPAIKKA – HALLINTOPAIKKA

Vanhan liiton aikana, ennen Mooseksen Siinain vuorella viettämää aikaa, ei Israelin kansalla ollut minkäänlaista hallintopaikkaa tai päämajaa. Ennen Siinain tapahtumia ei kansalle myöskään oltu annettu minkäänlaisia ohjeita järjestäytymisestä, vaan jokainen yksittäinen henkilö saattoi rakentaa esimerkiksi Jumalalle alttarin (1. Moos. 35:7); hänen kunniakseen rukoilemista ja kiitosuhreja varten. Israelin kansan jäsenet toimivat yksilöllisesti ennen Siinain vuoren tapahtumia ja lain taulujen antamista (2. Moos. 19:5 eteenpäin).

TEHTÄVÄJAKO

Vanhan liiton tärkeimpiä toimituksia olivat Leeviläisten pappisluokan tekemät säännölliset uhritoimitukset Jumalalle. Uudessa liitossa leeviläisten luokka tuli tarpeettomaksi, sillä Jeesus oli teurasuhri, joka pyhitti kaiken kerran uhrattuna (Room. 6:10; Hepr. 9:28, 10:14; 1. Piet. 3:18). Mitään jatkuvaa pyhitystä ei ihmisille uudessa liitossa tarvita, sillä: "me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan" (Hepr. 10:10). Paavali ilmoitti, että hänen toiminta sinällään oli papillista toimintaa sanoin: "toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta, niin että pakanakansoista tulisi otollinen ja Pyhässä Hengessä pyhitetty uhri" (Room. 15:16). Jeesus itse pyhitti omalla verellään Uudessa liitossa itselleen kansan (Joh. 17:19; Hepr. 13:12; 1. Piet. 1:2). Uskomalla Jeesuksen uuteen liiton ihmiset saavat perintöosan pyhitettyjen joukossa (Apt. 26:18; 1. Kor. 1:2, 6:11)

1.4 Onko järjestys sama kuin hierarkkia?

HIERARKKIA JA VALTARAKENNE

Ihmiset usein ymmärtävät väärin, että järjestys olisi sama kuin hierarkia. Hierarkkia on organisatorinen termi, jolla tarkoitetaan erityistä suhdetta missä asema, valta ja vastuut hierarkkioiden eri tasoilla nivoutuvat yhteen. Hierarkkia käytännössä tarkoittaa komentoketjua, jossa jokainen taso on suhteessa seuraavaan. Alimmalla tasolla oleva ihminen ei ole samassa asemassa kuin ylimmällä tasolla oleva. Alemmalla tasolla oleva tottelee, on alamainen, ylemmältä tasolta tulevalle ohjaukselle.

VERKOSTORAKENNE JA VIINIKÖYNÖS

Raamatun kuvaama järjestys ei ole hierarkista, vallan eri tasoja, vaan verkostomaista. Verkostomaisessa rakenteessa, kaikki ovat vastuussa suoraan toisilleen, sen sijaan että henkilöt olisivat vastuussa ainoastaan joillekin ylemmän tason osapuolille. Raamatun puhuessa viiniköynöksestä, on kyseessä verkostorakenne, jossa jokainen haara kasvattaa uusia haaroja, eikä voida sanoa tarkalleen, mikä rakenteessa on "runko". Verkostorakenteessa tunnetaan ainoastaan lähtöpiste, kasvin alkujuuri.

SE SUURI ERO RAKENTEIDEN VÄLILLÄ

Hierarkisen ja verkostomaisen struktuurin ero on siinä, että hierarkinen kasvaa ylös-alas-suunnassa, viiniköynösmäinen, verkostomainen, kasvaa sitävastoin leveyssuunnassa. Organisaatiorakenteita tuntemattomille ihmisille nämä saattavat näyttäytyä samoilta rakenteilta, mutta niissä on suuri ero. Viiniköynösmäisessä rakenteessa jokainen haara on samanarvoinen. Mikään yksittäisistä haaroista ei ole toista alempi, suurempi tai pienempi. Vaikka haarat katkaistaisiin, mistä kohtaa tahansa, viiniköynös olisi silti olemassa. Hierarkisessa rakenteessa puumaisen rakenteen tarkoitus on muodostaa eriarvoisia suhteita. Jos rakenteen katkaisee keskeltä, puuta sellaisenaan ei enää ole, sillä se ei kurotu juuriinsa. Sen alaoksat, suorittavat jäsenet, ovat poistetut, joten hierarkia ei ole enää toimintaedellytyksiä, ei ketään, jota se komentaisi.

2.0 Raamatun kuvaama rakenne

2.1 Viiniköynösrakenne, anti-hierarkia

Jeesus kuvasi seurakunnan asemaa uudessa liitossa seuraavin sanoin:

Toisessa kuvauksessa ihmisten kerrotaan kaikkien ihmisten olevan liittyneinä yhteen ruumiiseen, aivan samoin kuin viiniköynökseen olevat haarat liittyvät. Jokainen on suoraan yhteydessä itse pääjuureen, ruumiiseen, Kristukseen Jeesukseen. On ikäänkuin yksi keskus, jonne kaikki säteet vievät. Ei ole jotakin erillistä tasoa, välikäsiä, joiden kautta yhteys Jeesukseen muodostuisi. Jeesus kuvasi tätä suoraa yhteytta moneen otteeseen, joista kenties kuuluisin on vertaus ruumiista ja sen elimistä.

Ruumissa käsi, jalka, silmä ovat yhtä arvokkaita. Kyseessä ei ole hierarkia, vaan erilainen järjestys. Käden kyvyt ovat erilaiset, jalan kyvyt ovat samoin erilaiset. Kuitenkin ne kaikki rakentavat yhtä ruumista (Ef. 4:11, 12).

Näitä vertauksia saatetaan käyttää väärin vetoamalla siihen, että "jos ette pysy tämän X kirkon, seurakunnan, järjestön yhteydessä, niin ette ole yhteydessä Jumalaan". Toisinaan lukija on saattanut kuulla vertauksen "Jos kädestä leikataan irti sormi, se ei elä yksinään pitkään. Samoin itsenäinen ihminen kuolee hengellisesti Jumalasta pois järjestön ulkopuolella."

Näissä molemmissa väitteissä on vakava virhe. Viinipuu ja ruumis, joista Raamattu puhuu, ei ole näkyvä järjestö tai kirkko. Viinipuu ja ruumis on Jeesus Kristus. Me emme ole oksastetut järjestöön, vaan suoraan viinipuuhun, Jeesukseen. Irroittautuminen järjestöstä ei katkaise eroa Jeesuksesta, sillä kukaan valta tai voima ei voi irrottaa ihmistä Jeesuksen rakkaudesta (Room. 8:39).

2.2 Paaavali ja palopuhe Korinttolaisille – hierarkiaa vastaan

Paavali taisteli erityisesti juuri hierarkista rakennetta vastaan, jossa valta, auktoriteetti, eriarvoiset asemat olisivat saaneet ihmisiä uskomaan enemmän jotakin toista ihmistä kuin jotakin toista. Hierarkia tarkoittaa asemallista eriarvoisuutta; valtaa sanoa, antaa ohjeita tai vaientaa toisen mielipide vetoamalla asemaan. Paavali kieltäytyi jyrkästi kaikista omaan tai muiden asemaan liittyvistä viittauksista. Ehdottomasti hän oli sitä vastaan, että kaikkien kristittyjen tulisi liittyä yhteen hänen ohjaukseensa. Päinvastoin, Paavali rohkaisi paikalliseen autonomiaan valitsemalla seurakuntiin vanhempia (Apt. 13:1) ja jättämällä nämä seurakunnan toimimaan tämän jälkeen yksin (Apt. 14:23: "jättivät heidät Herran haltuun").

Korinttolaiset olivat jakaantuneet ryhmiiin, joissa jokainen ryhmä piti itseään toista parempana, enemmän hengellisenä. He eivät suostuneet kuulemaan kenenkään muun kuin oman opettajansa opetuksia. Tästä Paavali varoitti:

Hyvin monien kirkkokuntien ja lahkojen muodostumiseen on ollut syynä nimenomaan hierarkia; usko siihen, että totuus on läsnä vain yhden kirkon tai yhden johtajan luona. Aivan samoin kun Korinttolaiset uskoivat totuuden olevan yhden opettajan luona. Raamattu on kuitenkin sama kaikille ja jokaisen ihmisen tulee itse henkilökohtaisesti oksastaa itsensä Kristukseen (1. Kor. 1:9). Henkilö ei oksasta itseään mihinkään yksittäiseen kirkkoon tai lahkoon. Tämä oksastaminen, yhteyteen liittyminen (Ef. 4:13) tapahtuu Jumalan sanan kautta. Ainoastaan Sana, Jumalan voima, saa aikaan ihmisessä uskon (Room. 10:17).

2.3 Paavalin ja Jeesuksen vastustus yhtä opettajaa kohtaan

Paavali vastusti uskoa yhteen oikeaan kirkkoon tai opettajaan. Jotta kukaan ei voisi sanoa, että "Jeesus on vain läsnä täällä; vain meidän joukossamme; vain tässä kokouksessa". Lausahdukset, joilla julistetaan Jeesuksen yksinoikeutta, ovat suurin sekaannuksen ja hajaannuksen aiheuttaja. Jos kirkkokunta, järjestö tai julistaja on saanut henkilön Jumalan sanan äärelle ja henkilön lukemaan Raamattua, on tämä jo täyttänyt tehtävänsä; sen ainoan tehtävän, joka sillä Raamatun mukaan on (Matt. 28:19).

Jeesus käytti vielä voimakkaampia ilmaisuja kertomaan, että "älkää uskoko ketään, joka väittää Kristuksen olevan vain yhden kirkon tai järjestön luona". Tällä hän halusi kertoa, että Jumala ei toimi ainoastaan yhden kirkon tai yhden seurakunnan tai yhden sanan julistajan kautta, vaan useiden ihmisten kautta.

Kaikki lausahdukset, että "kirkko vaatii sinua tuohon ja tähän; sinun on toteltava näitä määräyksiä; jos irrottaudut meistä, olet Jumalan hylkäämä" ovat täysin Raamatulle vieraita. Kirkon tai seurakunnan tehtävä on tuoda ihminen Jumalan luokse ja tämän jälkeen ihmisen on itse vastuussa suhteestaan ja yhteydestään Jumalaa kohtaa. Ihmisellä on aina Jeesus henkilökohtaisena lunastajana (Gal. 4:5) ja vapahtajana (1. Tim. 4:10). Tämä lupaus oli lahja eikä Raamattu mainitse mitään ihmisen liittymista ulkopuoliseen kirkon tai järjestön jäsenyyteen ehtona tuon lahjan saamiseksi. Kristus on läsnä ihmisen rinnalla joka hetki, kunhan ihminen pyytää hänet rukouksessa luokseen (Joh. 14:23).

2.4 Pyhän hengen lahjoja ei jaeta hierarkisesti

Paavalin sanoma seurakunnan toimien järjestyksestä on myös täydellisesti hierarkian vastainen hänen kertoessaan Pyhän Hengen lahjoista. Näitä lahjoja ei voi kukaan kontrolloida. Nämä lahjat ovat suoraan Jumalalta, hänen armostaan. Lahja ei tule kirkolta tai seurakunnalla. Jumala antaa lahjoja miten hän hyväksi näkee yksittäisille ihmisille (1. Kor. 12:11). Lahjoja ei jaeta asemansa puolesta korkealla oleville, joiden kautta niitä edelleen jaettaisiin muille, vaan lahjojen saajat ovat usein aivan tavallisia uskovia. Ihminen vie lisäksi lahjan mukanaan, jos hän siirtyy toiseen kirkkokuntaan, joten lahja ei ole tarkoitettu kirkkokunnalle, vaan yksilölle henkilökohtaiseen käyttöön muiden hyväksi.

Paavali palaa Korinttolaiskirjeessä muistuttamaan siitä, että kyseessä on viiniköynös, ei hierarkinen organisaatio. Jokainen jäsen on yhtä arvokas tehtävässään eikä mikään jäsen ole toista arvokkaampi tai tärkeämpi.

Erityisesti kielillä puhuminen oli lahaja, joka oli tarkoitettu vain henkilölle itselleen. Kyse oli yksilöllisestä lahjasta:

2.5 Jeesuksen malli ja anti-hierarkia

Koko Jeesuksen sanoma toisten palvelemisesta on täydellisesti hierarkian vastaista. Jos jokaisen on oltava toisen palvelija, ei kukaan voi asemansa puolesta olla toisen yläpuolella. Koko palvelemisen idea sellaisenaan estää hierarkioiden syntymisen.

2.6 Viiniköynösrakenteen yhteenveto

2.7 Vanhan liiton perhekuntarakenne – kuten Skotlannin klaanirakenne

Edellä oleva kuvaus viinipuusta koskee lähinnä uuden liiton ihmisiä, mutta samoin oli myös vanhan liiton aikana. Vanha liitto ei ollut hierakkinen, vaan kuten Skotlantilainen klaanikunta.

#todo:

3.0 Uuden liiton alkuseurakunta

3.1 Apostolit ja Jerusalemin kaupunki

Apostolien tekojen 15. luku kertoo Juudeasta tulleesta ympärileikkauksen oppiriidasta, jota kävivät tutkimassa Paavali ja Barnabas veljien keskuudessa. Lopulta, koska asia ei ratkennut paikan päällä, varustautuivat he lähtöön Jerusalemiin muiden apostolien ja vanhinten luokse (15:2). Jerusalemin seurakunta oli kuitenkin aiemmin hajonnut pitkin Juudean ja Samarian piiriä (Apt. 8:1); Foinikiaan ja Kyproon ja Antiokiaan saakka (Apt. 11:19). Näiden kaikkien julistajien mukana oli Herran Jeesuksen käsi (Apt. 11:21).

Luettaessa tätä kofliktia on hyvä kerrata minkälainen oli Paavalin osuus Uuden testamentin vaikuttava hahmona varsinkin kun Uuden testamentin kirjoituksista suurin osa on hänen käsialaansa. Jeesuksen sanoista esiin käy sanaleikki, jossa hän nimittää paavalia "pienemmäksi kiveksi" (Matt. 16:18; kreik. petros, kivi), ollessaan itse iso ja massiivinen kallio (1. Kor. 10:4; kreik petra, kirjaimellisesti "vuori"). Paavali oli erittäin arvostettu oppinut, rabbi, juutalaisten kaikkein arvostetuimpien fariseusten lahkossa (Apt. 22:3). Saddekeukset vastasivat temppelin toiminnasta, kun taas fariseukset vastasivat opetuksesta.

Paavalilla oli siis tietyssä mielessä aivan ainutlaatuinen muiden apsotolien joukossa. Mikäli Paavalilla olisi ollut "erityinen asema" tai häntä olisi pidetty "johtajana", hän olisi helposti voinut lopettaa kiistan alkusijoilleen vetoamalla omaan asemaansa ja auktoriteettiinsa Jeesuksen henkilökohtaisesti valitsemana miehenä. Näin hän ei kuitenkaan tehnyt. Päinvastoin, Paavali halusi ehdottomasti korostaa sitä, että hänellä ei ollut mitään asemaa toisin nähden. Tämä sama nöyryys käy esiin myös hänen kirjeistään, joissa Paavali kertoo, että hän oli pelkkä apostoli, sanan julistaja: "Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen (...) Olinpa siis minä tai olivatpa he" (1. Kor. 15:10, 11). Vaikka Jeesus hänet valitsi ja vertasi hänen tulevaa työtänsä pieneen kiveen, ei sillä ollut mitään tekemistä hänen asemansa kanssa. Paavalin asema oli täysin yhdenvertainen kaikkiin muihin apostoleihin ja uskoviin nähden.

Jerusalem ei ollut sanan levittämisen johtamisen keskus, vaan sitä voidaan pitää keskuksena, josta kaikki ongelmat juontuivat. Koko ympärileikkauksen konflikti lähti liikkeelle siitä, että "Juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat veljiä (Apt. 15:1)". Jerusalem oli Juudean pääkaupunki. Juudeasta tulleista nimitetään farisealaisiksi (Apt. 15:5), ja he olivat niitä, joita vastaan Paavali eniten taisteli. Juuri farisealaiset olivat suurimpia vanhan liiton tapojen kiivailijoita (Apt. 21:20). Paavali oli aikaisemmin suurimpia Jeesuksen seuraajien vainoajia (Apt. 22:2, 3, 4, 5, 20) ennekuin hän kääntyi (Apt. 22:6, 7, 8).

Jerusalemissa oli juutalaisten pyhä temppeli ja sinne farisealaisten lahko oli asettunut "kirjoitusten opettajakunnaksi". Jeesus toistuvasti ojensi juuri Jerusalemin farisealaisia (Matt. 15:1, 16:21, 20:18) ja hän lopulta julistaa, että Jerusalem on kaiken opetuksen vastustuksen keskus (Matt. 23:37).

3.2 Ympärileikkaus – kysymys vanhan liiton lakiopista uudessa liitossa

Paavali tahtoi viedä kiistan kuultavaksi myös Jerusalemin fariseuksille. Yhä Edelleenkään Jerusalemissa hän ei vedonnut omaan auktoriteettinsa, vaan kokoontumisen päätös tapahtui yhteisymmärryksessä. Tämän yhteisen kannan ratkaisuun osallistuivat kaikki: "Me apostolit ja vanhimmat, teidän veljenne, lähetämme teille [päätöksen]" (Apt. 15:23). Jerusalemin pyhä kaupunki ei siis ollut kenenkään johtama, eikä päätöksiä siellä tehty kenenkään kaäskystä. Kukaan ei myöskään vedonnut omaan asemaansa tai auktoriteettinsa Sanan oikeana tulkitsijana.

Kiistan viemisessä Jerusalemiin on yksi kiinnostava kohta. Puhuiko Paavali Jerusalemissa vain eliittille, johtohenkilöille, osalle Jerusalemin vanhemmista, vai kaikille vanhimmille? Raamatun omien sanojen mukaan kyse ei ollut "johtoryhmästä" tai "hallintoelimestä", vaan kaikista Jerusalemin seurakunnan jäsenistä. Koko seurakunta oli koolla kuulemassa ja lausumassa kukin omaa kantaansa. Tapahtuma muistuttaa hyvinkin Juutalaisuuden heimo-yhteiskunnan demokraattista tapaa hoitaa asioita. Kukin henkilö nousee puhumaan ja muut arvostelevat. Jokainen joka haluaa puhua voi nousta seisomaan ja ilmaisemaan kantansa ja näin jatketaan kunnes kaikki näkökannat on kuultu. Kaikilla on mahdollisuus puhua.

Apt. 15:4: – Ja kun he saapuivat Jerusalemiin, seurakunta ja apostolit ja vanhimmat ottivat heidät vastaan (...) Apt. 15:6 – Niin apostolit ja vanhimmat kokoontuivat tutkimaan (...) Apt. 15:12: – Niin koko joukko vaikeni, ja he kuuntelivat (...) Apt. 15:22: – Silloin apostolit ja vanhimmat ja koko seurakunta näkivät hyväksi

Yllä olevista jakeista käy ilmi, että mitään rajoituksia joukon lukumäärään ei ollut. "Vanhimmat" kattaa sisälleen koko joukon, kuten myös mainita "seurakunta". Juudeassa seurakuntaan kuului alussa useita tuhansia (Apt. 2:9, 2:41, 4:4). Paavalin palatessa 16 vuoden jälkeen Jerusalemiin, kastettujen lukumäärä saatoi olla helposti kymmeniä tuhansia. On melko mahdotonta ajatella, että Jerusalemin kokouksessa olisi konfliktin aikana ollut vain kourallinen vanhimpia.

Sekaannus, jonka ympärileikkaus aiheutti, voidaan ymmärtää myös juutaisuuden taustaa vasten. Kysymys oli siitä tuliko pakanoiden tulla juutalaisten kaltaiseksi jokaisessa kohdin, alkaen ympärileikkauksesta vai saivatko pakanat muodostaa omat tapansa uudessa liitossa? Tuliko uuden liiton olla vanhan liiton kopio sisältäen samat säännöt, rituaalit alkaen vanhan liiton merkistä, ympärileikkausta (1. Moos. 17:10)? Paavali osoitti selkeäasti, että uusi liitto oli jumalan lupauksen mukaan aivan erilainen (Jer. 31:31, 32), jolloin vanhan liiton tapoja ei tullut liittää uuden liiton yhteyteen.

3.3 Jehovan todistajat -järjestön hallintomalli ja Jerusalem?

Järjestön hallintomallissa kourallinen ihmisiä, nk. hallintoelin, on asettanut itsensä erityiseen asemamaan. Näitä ihmisiä ei ole kukaan valinnut, eikä seurakunnalla ole mitään keinoja vaikuttaa hallintoelimen toimiin. Tästä New Yorkin Brooklynin Betel-päämajasta käsin kaikki oppi ja hengellinen ruoka jaetaan armeijamaisesti alaspäin komentoketjussa. Hallintoelitti-mallin väitetään pohjautuvat apostolisen ajan malliin. Lukija voi itse arvioida miten hallintoelimen tehokkaasti organisoima toiminta vastaisi Apostolien tekojen kertomusta yhteisestä asioiden ratkaisemisesta.

Jos tarkastellaan Apostolien tekojen 15. luvun yksittäistä tapahtumaa koko Raamatun kuvaukseen seurakuntien toiminnasta, niin missään ei kerrota seurakuntien ottaneen yhteyttä johonkin keskitettyyn hallintoon, josta toimia olisi johdettu. Mikäli Raamatussa olisi pidetty tärkeänä keskitettyä toimintaa, tästä olisi varmasti todisteita monissa paikoin. Sen sijaan seurakuntien hajautemisesta yli maan piirin ja niiden itsenäisyydestä on esimerkkejä lähes jokaisessa Raamatun seurakuntakuvauksessa.

Jerusalem tuhottiin vuonna 70 jKr. Jos toiminta olisi ollut keskitettyä, niin missä olisi ollut uusi hallintoelimen johtopaikka? Raamattu kertoo historiasta pitkälti vuoden 70 jKr. jälkeenkin, mutta mitään mainintaa jostakin erityisestä Jerusalemin tilalle tulleesta kaupungista ei ole. Johanneksen ilmestyksessä, joka tapahtui noin kymmeniä vuosia Jerusalemin tuhon jälkeen, Jeesus asettaa sanansa henkilökohtaisesti jokaiselle itsenäisille seurakunnille. Hän ei asettanut sanojaan erityisasemassa olevalle hallintoelimelle, seurakunnalle tai vanhimpien neuvostolle, joka olisi välittänyt hänen sanansa eteenpäin ja siten johtanut seurakuntia.

3.4 Paavalin sanat Galatalaisille – Jerusalem ei ollut johtokeskus

Paavalin kirjeessään Galatalaisille tuo esiin voimakkaan kantansa, että 1) hän ei ole johtaja 2) ei ole ketään muutakaan johtajaa, ei varinkaan ketään ihmistä, joka johtaisi:

3) ei ole mitään keskuspaikkaa, josta toimintaa ohjattaisiin ja missä julistajat saisivat ohjeensa. Paavalin sanat "liha ja veri" tekevät selväksi, että ei ollut ketään maallista tahoa, joka hänen toimiaan ohjasi:

Paavali ei pysynyt Jerusalemissa, vaan hän meni sinne, minne Jeesus häntä ohjasi. Hän pysyi poissa Jerusalemista 15 vuotta. Raamattu ei mainitse kertaakaan, että Paavali olisi tuona aikana pitänyt yhteyttä Jerusalemiin. Hänen palatessaan, ei syynä ollut osallistuminen vanhinten kokoukseen tai istuntoon, vaan Paavali meni tapaamaan ystäväänsä Keefasta. Hän viipyi vain muutaman päivä, ilman että näki ketään muita vanhimpia:

Näiden asioiden kertominen oli Paavalille niin tärkeä, että hän lopettaa sanansa:

Jerusalemista, kaupungista toisten joukossa, kertoo Paavali:

3.5 Uuden liiton itsenäiset sananjulistajat

Jehovan todistajat -järjestön hallintoelin uskoo, että ensimmäiset seurakunnat olivat keskusjohtoisia, eivät itsenäisiä:

Olivatko nuo ensimmäisen vuosisadan kristilliset seurakunnat riippumattomia toisistaan ja tekikö kukin niistä omat johtopäätöksensä asioista? Ei, vaan Raamattu osoittaa, että niitä yhdisti yksi kristillinen usko. Sama lähde ohjasi kaikkia seurakuntia. Näin ollen kun ympärileikkauksesta syntyi kiista, niin seurakunnat tai yksilöt eivät päättäneet itse, mitä tekisivät. Sen sijaan apostoli Paavalille, Barnabaalle muutamalle muulle annettiin tehtäväksi mennä: "tämän kiistan johdosta apostolien ja vanhinten luo Jerusalemiin". Kun nuo kypsät miehet olivat Jumalan sanan ja hänen "pyhän henkensä" avulla tehneet päätöksensä, niin he lähettivät uskollisia miehiä kertomaa siitä seurakunnille (Apt. 15:2, 27-29). (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, 1987, 194.)

Mikä oli seurauksena siitä, että seurakunnat saivat tätä teokraattista eli jumalalta tulevaa ohjausta? Raamattu kertoo: "kun he [apostoli Paavali ja hänen toverinsa] sitten kulkivat edelleen kaupunkien halki, he antoivat niissä oleville noudatettavaksi ne säädökset, jotka apostolit ja vanhimmat, jotka olivat Jerusalemissa, olivat päättäneet. Sen tähden seurakunnat lujittuivatkin jatkuvasti uskossa ja kasvoivat lukumääräisesti päivä päivältä" (UM; Apt. 16:4, 5). Kaikki seurakunnat toimivat todellakin tuon Jerusalemissa olevan vanhimmiston päätöksen mukaisesti, ja niiden usko vahvistui. (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, 1987, 195.)

Yllä olevassa kahdessa kappaleessa on muutamia kohtia joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Oppiriita ympärileikkauksesta ei kerro siitä, että seurakunnan asioita olisi johdettu Jerusalemista käsin. Ainoa asia, joka oli kaikille yhteistä, oli usko Jeesukseen, hänen kuolemaansa, ylösnousemukseensa ja Jeesuksesta kertovaan evankeliumiin. Mitään muuta napanuoraa tai komentoketjua, ei seurakuntien välillä ollut. Seurakunnat eivät olleet valtapiirin tavoin organisoituja yksiköitä, eikä niitä yhdistänyt sama yhtenäinen toimintatapa. Seurakunnilla ei ollut omia rakennusta, vaan ne kokoontuivat yksittäisten ihmisten perheiden kodeissa (Filemon 2). Jerusalem oli jonkin aikaa apostolien, fariseusten ja kirjanoppineiden asuinpaikka ja suuri kaupallinen keskus, joka hävitettiin melko pian apostolien aikana n. 70 jKr.

Kiista kertoo yhdestä riitatapauksesta, missä Juudeasta oli saapunut fariseuksia Antiokiaan. Paavali ja Barnabas kohtasivat nämä, jotka juutalaisten oppien mukaan vaativat Jeesukseen uskovia pakanoita ympärileikkatuiksi. Ympärileikkaus oli vanhaan liittoon kuuluva toimitus, joka oli henkilölle merkkinä liittoon siirtymisestä. Paavali ja Barnabas yrittivät selittää moneen otteeseen asian oikean laidan, että ympärileikkaus oli tarpeeton Uudessa liitossa (Apt. 15:2), mutta heidän kahden voimat eivät riittäneet kääntämään Juudeasta tulleiden mieltä. Koko seurakunta, mukaanlukien Juudean riitapukarit, päättivät yhdessä, että kompromissina he tyytyisivät Jerusalemissa sijaitsevien fariseusten, kirjanoppineiden ja apostolien koolle kutsuman kokouksen päätökseen (Apt. 15:2). Jerusalemin kokouksessa fariseukset vaativat edelleen samaa kuin Juudealaiset Antiokiassa (Apt. 15:5, 6), mutta tällä kertaa Paavali piti suuren puheen (15:7) pyhässä Hengessä (Apt. 15:28) ja vakuutti kaikki (Apt. 15:22).

Jotta Paavalin ei enää tarvitsi käydä samaa keskustelua jokaisen seurakunnan kanssa, vei hän tiedon päätöksestä myös muille kohtaamilleen seurakunnille (Apt. 15:2, 27-29).

Jerusalem oli paikka, jossa Jeesus ilmestyi viimeisen kerran (Apt. 1:12, 13) ja apostolien pysähdyspaikka (Apt. 8:25), jossa he kävivät silloin tällöin (12:25, 13:13, 21:15). Entä kysymys siitä, julistettiinko evankeliumia muille ilman mitään yhteyttä tähän Jerusalemin kaupunkiin?

Tarkasteltaessa Jerusalemin kohtaloa, siitä kerrotaan, että se hajaantui (Apt. 8:1) ja että kukin seurakunnan henkilö jatkoi julistusta itsenäisesti (Apt. 8:4).

Uuden liiton Profeetat olivat itsenäisiä julistajia ja suoraan Jumalan ohjauksessa (Apt. 11:27, 28). Heillä ei kerrota olleen mitään yhteyttä apostoleihin tai Jerusalemin seurakuntaan. Ihmisten valinnat olivat täysin Jeesuksen (Apt. 9:3-6) tai Pyhän Hengen valintoja (Apt. 13:1, 2). Apostolien kerrotaan myöhemmin valinneen muihin kaupunkeihin seurakunnan vanhimpia (Apt. 14:23).

Kertomus Etiopialaisesta hoviherrasta on mielenkiintoinen. Herran enkeli (Apt. 8:26) antoi Filippukselle käskyn auttaa hoviherraa ymmärtämään yhden Vanhan testamentin kirjoituksen osuuden, joka koski Jeesusta (Apt. 8:32), jossa puhuttiin lampaan viemisestä teuraaksi. Kaiken muun hoviherra oli ymmärtänyt, mutta sanoma Golgatan Jeesuksesta ei ollut vielä levinnyt hänen korviinsa ja siksi hän ei ymmärtänyt kirjoituksen merkitystä. "Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta" (Apt. 8:35). Filippus kastoi hoviherran ja siinä samassa Herran henki kuljetti Filippuksen pois eikä hän koskaan enää tavannut hoviherraa (Apt. 8:39).

Entä mitä tapahtui hoviherralle tämän palatessa Etiopiaan? Hän oli parhaimmillaan tavannut vain lyhyesti yhden apostoleista, ja oppinut kaiken muun lukemalla Vanhan testamentin kirjoituksia. Hoviherralla ei ollut mitään yhteyksiä Jerusalemin apostolien kotiin – ei ketään joka olisi ohjannut hänen toimintaansa. Perimätieto kertoo, että hoviherra teki valtavan julistustyön etiopiassa ja aloitti toiminnnan, joka kasvoi yhdeksi suurimmista seurakunnista siellä. Tämä kaikki tapahtui ilman minkäänlaisia yhteyksiä alkuperäisiin apostoleihin. Hänen työtään ohjasi ja siunasi Jumala ja tutkimalla Vanhan testamentin kirjoituksia hän vei sanomaa eteenpäin.

3.6 Jeesus ja itsenäiset ihmiset

Raamatussa on jakeita, joissa kaikissa korostetaan henkilökohtaista yhteyttä Jeesukseen ja Isään. Yksittäiselle uskovalle Isä ja Jeesus tulevat hänen sisälleen asumaan (Joh. 14:23; Ilm. 3:20) ja Pyhä Henki johdattaa kunkin uskovan tietä henkilökohtaisesti kaikkeen totuuteen (Joh. 16:13, 14, 15) ja Jeesus on jokaisen uskovan ihmisen kanssa maailman loppuun asti (Matt. 28:20). Siksi etiopialaisen hoviherran itsenäinen työ ilman yhteyttä Jerusalemiin tai apostoleihin ei ole lainkaan kummallista Raamatun ilmoituksen valossa.

Jeesuksen aikana yksittäiset ihmiset juoksivat kertomaan kaikista ihmeteoista ja puheista joita Jeesus teki. Jeesuksen ei antanut siihen aina käskyä eikä hän organisoisoinut julistuksen toimintatapoja (Matt. 4:24: maine hänestä levisi koko Syyriaan). Jeesus nimenomaan kielsi (Matt. 12:15, 16, 16:20), ettei hänestä kerrottaisi, mutta sokeat tästä välittämättä levittivät sanomaa hänestä koko maakuntaan (Matt. 9:30, 31). Aivan lopussakaan Jeesus ei antanut sen parempia ohjeita saarnaamistoiminnan organisoimiseen vaan antoi yksinkertaisen saatteen apostoleille:

Tämä Jeesuksen käsky koskettaa jokaista kristittyä ja siksi itsenäisen yksilön vastuu on entistä suurempi hänen ymmärtäessään mitä kristittynä oleminen tarkoittaa. Jeesus toivoi jokaisen vievän sanomaa eteenpäin. Tavalla tai toisella ihmisen henkilökohtainen panos on tärkeä: tapahtuipa se seurakunnassa tai seurakuntien ulkopuolella.

Itsenäisenä kristittynä oleminen on mahdollista, eikä Raamatun mukaan tuomittavaa. Sinun ei ole pakko kuulua mihinkään järjestöön, jotta pelastuisit Markuksen jakeen 16:16 sanoin. Markus eikä Matteus (Matt. 28:19, 20) ei puhu mihinkään organisaatioon tai kirkkoon kuulumisesta ehtona pelastumiselle. Jumalaa toivoo jokaisen vievän sanaa eteenpäin ja siksi itsenäisenä kristittynä olemisen ei toivoisi tarkoittavan hiljaiseloa ja passiivisuutta. Julistaminen tai uskosta kertominen ei ole vaatimus tai edellytys pelastumiselle, vaan se on ihmisen henkilökohtainen "palkka", jonka hän itse kykyjensä mukaan katsoo parhaaksi. jokaisella meistä on erilaisia vahvuuksia ja heikkouksia. Oletko koskaanmiettinyt, mitkä olisivat sinun vahvuutesi Jumalan työssä? Pienikin asia auttaa!

3.7 Alkuseurakunnan toiminta ja yksimielisyys

Kukaan Jeesuksen kutsumista apostoleista ei ollut kirjanoppinut, koulutettu tai muuten hyvässä asemassa. Kukin heistä oli tavallinen Juutalainen mies, jonka Jeesus käski seurata hänen mukanaan. Kukin apostoli ja opetuslapsi työskenteli hyvin itsenäisesti (Filippus Apt. 8:5, 40; Ananias Apt. 9:10; Pietari Apt. 9:32) jokaisella matkallaan, jolla hän levitti sanomaa Jeesuksesta eteenpäin. Kirjoitetun materiaalin sijasta kukin apostoli opetti kaikki ihmiset suullisesti jo siitäkin syystä että kansa ei enimmäkseen osannut lukea tai kirjoittaa.

Paavali kirjoitti paljon kirjeitä, mutta hänen ei tiedetä kirjoittaneen mitään muuta materiaalia, kuten pamfletteja, seinäkirjoituksia, julistuksia esim. kaduilla ja synagogissa luettavaksi. Jeesus itse ei kirjoittanut ainuttakaan sanaa, vaan hän tukeutui yksinomaan Vanhan testamentin teksteihin nk. "kirjoituksiin" (Matt. 21:42), joita hän luki synagoogissa (Luuk. 4:16-20). Jeesus opetti kansalle suoraan ilman muita tekstejä (Matt. 21:23-27).

Apostolien ajan seurakuntien, kreik. ekklesia – ulos kutsutut, muodostuivat sinne, missä sanaa julistettiin. Nämä seurakunnat olivat toiminnaltaan itsenäisiä. Seurakunnat eivät olleet keskusjohtoisia (Jerusalemista käsin), vaan muodostivat omia tapojaan ja joskus suerakuntien sisällä nousi kiistoja tai oppiriitoja, joita apostolit joutuivat sovittelemaan (15. luku; 1. Kor. 1:11; Jaak. 4:1).

Paavali toivoi, että hänen antamansa opetus olisi painunut kovapäisiin uusiin seurakuntiin. Paavali halusi korostaa, että oikea opetus oli oltava seurakunnissa samaa, yksimielistä. Hän ei tarkoittanut, etteikä seurakunnassa saisi olla lainkaan kiistoja, sillä hän tiesi jo Fariseuksena ollessaan, että ihmiset olivat luonnostaan kateellisia ulkoisista seikoista, pukeutumisesta, koristautumisesta jne. (1. Piet. 3:3, 4). Näillä seikoilla ei ollut merkitystä, vaikka Paavalista oli surullista kuulla erimielisyyksistä, joiden perusteella hän kehotti opetuslapsia pyrkimään etsimään rauhaa (Room. 12:18, 14:19). Paavali riitautui itsekin Barnabaan kanssa ja heidän tiensä erosivat (Apt. 15:39). Paavali halusi ensisijaisesti teroittaa oikean evankeliumin tärkeyttä ja sen opetuksen sanoman yksimielisyyttä. Tämän sanoman oli oltava sama evankeliumi, kuin mitä kaikki apostolit ja kaikki uskovat julistivat.

Asioita ei ratkaistu keskitetyin päätöksin tai jonkin henkilön aseman perusteella, vaan hyvin usein kiistakysymykset ratkaistiin äänestämällä (Apt. 14:23) tai heittämällä arpaa (Apt. 1:26). Ikää toki arvostettiin, mutta se ei ollut peruste nuoruuden väheksymiselle (1. Tim. 4:12). Vanhimpien asettamisessa tärkeämpiä olivat moraali, jotta henkilö voisi olla esikuvana muille (Tiit. 1:5-9). Vanhinten valinnan jälkeen seurakuntaa ei ohjattu millään tavalla keskusjohtoisesti, vaan se uskottiin Jumala itsensä haltuun (Apt. 14:23)

Vaikka Jerusalem oli kaikkien hengellinen keskus, paikka jossa Jeesus saarnasi ja josta hän lähetti kaikki apostolit muuhun maailmaan, niin sen merkitys koko Apostolien teoissa rajoittuu siihen. Se ei ollut keskus, josta toimintaa ohjattiin, sillä Jerusalemin vaikutuksesta kertovia kohtia Raamatussa ei juuri ole. Sen vaikutus seurakuntien paikalliseen toimintaan oli vähäinen.

Tämä apostolien ajan alkuseurakunnan toiminta, johon aluksi kuului pelkkiä juutalaisia ja myöhemmin muiden kansojen ihmisiä, toimi kuten juutalaisten synagogat. Paavali itse oli oppinut rabbi, juutalainen ja hänen toimintansa kuvastaa juutalaisuutta ajattelutapaa, jolle on luonteenomaista synagogien paikallinen autonomia. Autonomia ja irrallisena toimiminen eivät ole toistensa vastakohtia, vaan kaikkia seurakuntia yhdisti yksi ja sama usko. Niitä ei yhdistänyt samankaltainen toiminta, johtamistapa tai riippuvaisuus Jerusalemista, vaan usko.

3.8 Yhteenveto

Organisaatio helpottaa toiminnan järjestäytymistä ja delegoimista ja samalla ihmisillä on jokin konkreettinen paikka, jonne voi aina "mennä", jos tuntee siihen tarvetta. Organisaatioiden muotoutuminen on kuitenkin tapahtunut vasta apostolien jälkeen, jolloin kirjapainotaito, lukutaito ja oppineisuus saavuttivat ihmismassat. Suurien joukkojen hallinta jonkin oppikunnan sisällä ei ole mahdollista ilman organisatorisia rakenteita.

Raamattu ei kuitenkaan puhu mitään siitä, miten julistustoiminta oli järjestettävä. Se ei myöskään puhu mitään siitä, että on tulisi olemaan vain yksi tosi kirkkokunta, joka suorittaisi opetustyötä. Kirkkokunta on eri asia kuin yksi usko, josta Raamattu kertoo (Ef. 4:5). Evankeliumin levittämistä voi suorittaa itsenäisesti tai jonkin kirkon tai organisaation kautta Kaiken evankeliumin opetuksen ydin on oikea opetus. Toisin sanoen, tärkeintä ei ole kirkokunnan nimi, vaan se, että kirkkokunnan opetus, sen ydinsanoma, evankeliumi, on Raamatun ilmoituksen mukaista (Gal. 1:8, 9).

Seurakunnat olivat pieniä ja kokoontuivat ihmisten kodeissa (Room. 16:5). Jeesuksen sanojen mukaan hänen yhteyteensä riittää 2-3 ihmistä (Matt. 18:20). Näin pieni ihmisryhmä riittää ehtoollisen viettämiseen, joka oli ainut toimitus, jota varten tuli kokoontua (Matt. 26-28; Luuk. 22:19, 20; Apt. 2:46; 1. Kor. 11:26).

4.0 Yksilö ja Raamatun lukeminen

4.1 Järjestön tulkinta etusijalla – Raamattu kakkossijalla?

Jehovan todistajat -järjestön hallintoelimen yksi seurakuntalaisiin kohdistuvista huolenaiheesta on, että jäsen tekee vääriä tulkintoja – Saatana vie häntä harhaan. Tästä syystä on tärkeää saada "hengelliseen ruokaan" ja lukea selitys hallintoelimen julkaiseman kirjallisuuden kautta. Jäseniä kehoitetaan toimimaan pidättyväisesti, että he eivät "sooloilisi yksinään asioita, joihin heidän taitonsa, inhimilliset kykynsä ja kokemuksensa eivät riitä". Tässä katsontakannassa on kuitenkin ongelmana se, että siinä ei uskota yksittäisten ihmisten omaan ajattelukykyyn. Ihmisen hengellisen edistymisen katsotaan onnistuvan ainoastaan järjestön yhteydessä. Yksin ihminen katsotaan ajan kuluessa joutuvan vaipuvan hengellisesti epävakaiseen ja alttiiseen tilaan ja olevan altis Saatanan viettelyksille. Hengellinen voimakkuus ja elämän onnellisuus ja sen kukoistaminen on tarjolla vain pysymällä Jumalan näkyvän organisaation yhteydessä. Vain tämän kautta henkilö edistyy elämänsä tiellä – siihen ei Raamattu yksin ei riitä.

Esimerkki: oletetaan, että jossakin kirjallisuudessa mainitaan jae, jonka jäsen haluaa lukea Raamatusta. Hän lukee koko kappaleen, lauseet edellä ja jäljestä. Mitä tapahtuisi, jos henkilö huomaisi, että kirjallisuudessa mainittu jae ei liity kyseessä olevaan aiheeseen? Ajattelisiko henkilö, että kyseessä oli painovirhe vai alkaisiko henkilö tutkia entistä tarkemmin kirjallisuudessa mainittuja jakeita varmistuakseen niiden oikeasta käytöstä?

Valmis kirjallisuus saattaa turruttaa uskomaan, että kaikki on jo valmiiksi tutkittu. Tämä ei kannusta lukemaan Raamattua yksin omassa rauhassa, jossa jokainen voisi tuntea henkilökohtaista löytämisen, etsimisen ja Raamatun sanojen ymmärtämisen riemua – ahaa-elämyksiä. Valmis kirjallisuus saattaa helposti passivoida ihmistä ja antaa väärän turvallisuuden tunteen: "miksi tutkisin, paremmin asioita tuntevat ja koulutetut ihmiset ovat jo asian tutkineet". Kuitenkin olemalla kriittinen ja valmis kyselemään perusteluja varmistaa sen, ovatko asiat kalliolle vai hiekalle rakennettuja, avaa lukijan luottamaan kuulemaansa tai lukemaansa sanaan. Vahva perustus kestää minkä hyvänsä tarkastelun ja mitkä hyvänsä kysymykset.

Järjestö vetoaa jakeeseen 1. Kor. 1:10 perustellessaan näkemystään siitä, että yhdenmukainen mieli koko järjestön jäsenien keskuudessa on osoitus oikeasta opetuksesta, yhtenäisyydestä ja Kristuksen tosi seurakunnasta. Seuraavassa on jaetta ympäröivät tekstit, josta käy ilmi, että ristiriitoja aiheuttivat auktoriteetit, uskominen milloin Apollosta, milloin taas laittamalla Paavalin kaikkein ylimmäksi. Paavali halusi sanoa, että ihmiset olivat unohtaneet Raamatun, joka oli ylin kaikista muista.

4.2 Voiko Raamattua ymmärtää yksin?

Jehovan todistajat -järjestön mukaan Raamatun ymmärtämiseksi tulee saada Jumalan henki ja oppia työskentelemään Jumalan järjestön maallisen osan kanssa yhteistyössä lopun ajan saarnaamistehtävän puitteissa Kukaan ihminen ei voi yksin omin neuvoin saada selville totuutta. Tarvitaan siis aina apuna: 1) Jumalan kirjoitettu Sana, 2) Jumalan vaikuttava voima eli henki ja 3) Jumalan järjestö.

Opettaako Raamattu, että ihminen ei yksin voi lukea tai ymmärtää Raamatun sanomaa? Seuraavassa on tarkastellaan järjestön esittämiä raamatunkohtia, joiden mukaan se katsoo, että oikea Raamatun tulkinta ja totuus on mahdollista saada vain järjestön kautta – päämajan, USA:n painotalojen, julkaiseman kirjallisuuden kautta.

Jos lähdetään hallintoelimen kannasta, että Raamattua voi ymmärtää vain Vartiotornin kirjallisuuden avulla, niin miten Raamattua oli mahdollista ymmärtää ennen järjestöä ja sen kirjallisuutta? Charles Taze Russel perusti järjestön 1800-luvulla, joten olivatko ihmiset ilman Raamatun tuntemusta 1800 vuotta? Mistä ihmiset saivat Raamatun lukemiseen ymmärrystä ennen järjestöä? Olivatko kaikki ihmiset "sokeita" 1800 vuotta ja ilman oikeaa tietoa Jumalasta ja Jeesuksesta?

Entä mistä Timoteus kertoo jakeessa 2. Tim 3:15 saatavan tietoa? Mikä Timoteuksen mukaan on ainoa ja riittävä tiedon lähde?


Järjestön valtakunnasalilla Raamattua tutkitaan Raamatuntutkiskeluryhmissä, jotka kokoontuvat säännöllisesti viikoittain. Järjestön kirjallisuudessa annetaan ymmärtää, että ei tule "mennä edelle" ja että kaikki opetus annetaan oikeassa tahdissa sen painamaa kirjallisuutta tutkimalla. Raamatun lukemisessa kaikkein tärkeintä on seuran julkaiseman kirjallisuuden tutkiminen lehtien Herätkää ja Vartiotorni kautta.

Opetuksen päämääränä on, että kaikille muodostuu täsmälleen samanlainen käsitys opista, jotta minkäänlaista hajaannusta oppikysyyksissä ei esiintyisi. Järjestön hallintoelinen usein vertaa toimintansa opillista yhdenmukaisuutta kristittyjen hajaannukseen todisteena siitä, että pyhä henki ts. Jumalan toimiva voima on läsnä ohjaamassa järjestöä. Hallintoelimen mukaan kristillisyyden hajaannus, se että kristityillä ei ole yhtenäistä käsitystä kaikista Raamatun oppikysymyksistä, on todiste siitä, että Jumala ei ole kristittyjen kanssa. Hallintoelin viittaaa tuekseen jaetta 1. Kor. 1:10.

Toisaalta voidaan ajatella, että järjestön yhtenäisestä opista määrää pieni Bethel-yhteisön nimellä kulkeva USAn Brooklynissä (New York) toimiva hallintoelin ja vain harvoin haaratoimistokomiteat sekä seurakuntien vanhimmistot. Tästä USAsta käsin toimivasta päämajasta eteenpäin hierarkisesti jaettavaa aineistoa ei saa jäsenten keskuudessa millään tavalla kriittisesti tarkastella ja asettaa kyseenalaiseksi (sanooko Raamattu noin?), joten yhdenmukaisuus on tietyssä mielessä pakotettua ja näennäistä. Seuraavassa on ote erään keskusteluryhmän viestistä, jossa vastattiin palstalla kirjoittaneelle järjestön jäsenelle:

Voisin kuvailla joukkoanne lammaslaumalla: Laumanne johtajat (hallintoelin) ja koko muu "hallintopyramidi" oman oikeuslaitoksenne ohella pitää koko lauman kapeassa tunnelissa, jossa omaa järjenkäyttöä ja ajattelunvapautta rajoitetaan erottamisen pelon, Jumalan hylkäämisen ja harmageddonin kauhujen voimalla, ei minusta kuvaa sitä alkuseurakuntaa josta Raamattu puhuu. Koko lauma kulkee kiltisti jonossa, koska sivulle katsominen tietää hirttosilmukkaa. Kyllä varmasti minkä tahansa seurakunnan oppi olisi yhtenäistä niillä eväillä. Tällaisella menetelmällä saatu yhtenäisyys on minusta vähintäänkin arveluttavaa.

Ja kun lauman johtajat johtavat lauman väistämättä aina välillä umpikujaan (väärin tulkitut opit) koko lauma seuraa kuuliaisesti perässä. Jos joku erehtyy kritisoimaan oppia, ennen kuin valo vaihtuu vihreään, hän menettää seurakuntansa, oikeutensa, ihmisarvonsa, ystävänsä, toivon pelastuksesta ja luulee menettävänsä jopa elämänsä ja yhteytensä Jumalaan.

Tottakai te puhutte samaa yhtenäistä kieltä, koska toinen vaihtoehto on joutua ulos yhteisöstä, kartetuksi ja hyljätyksi ja joissain tapauksissa jopa suljetuksi omasta perheyhteisöstä.

Sitä minä kutsun todelliseksi rakkaudeksi seurakunnassa, sellaista joka ei ole ehdollista ja loppuu siihen, kun tulee erimielisyyttä oppiasioissa tai tehtyä virheitä, niin kuin jokainen syntinen ihminen tekee.

Jos erehdyn ja teen virheitä, minun ei tarvitse pelätä moitteita, voin luottaa armoon ja rakkauteen. Minun ei tarvitse pelätä joutuvani tilille oikeuskomitean eteen, eikä kukaan kirjaa pahoja tekojani ylös seurakunnan kirjoihin, jotka seuraavat minua minne ikinä muutankin.

Miksi antaisin itseni tarkkailtavaksi, elämäni toisen seurattavaksi kaikkia tekojani, puheitani, hymyjäni toisten tulkittaviksi? Miksi haluaisin päivittäin pohtia teenkö kaikki oikein, käynkö kentällä tarpeeksi, levitänkö tarpeeksi lehtiä, osaanko sulkea epäilyt mieleni ulkopuolelle, osaanko puhua käyttäen oikeita sanoja? Miksi?

4.3 Profetoiminen – yksilön vai järjestön asia?

Järjestön hallintoelin on kirjallisuudessaan on useaan otteeseen antanut useita profetioita esim. Jeesuksen toisesta tulemisesta ja Harmagedonin sodan alkamispäivästä. Mihin perustuu hallintoelimen valta antaa järjestönä profetioita? Johdon tulkintaan kaikkien vaikuttavin yksittäinen jae on 2. Piet. 1:20, 21. Jakeen 20 kohdalla voimme tehdä kysymyksen onko järjestön julkaisemassa Uuden maailman käännöksessä jakeeen kohdalla ollut tarkoitus sanoa, että

Jos asiaa tarkastellaan Vanhan testamentin osalta, niin kumpikaan edellä olevista ei ole linjassa sen ilmoituksen kanssa. Vanhassa testamentissa yksittäiset ihmiset profetoivat ja yksittäiset ihmiset selittivät ennustuksia ja kuninkaiden unia (Jesaja, Jeremia jne.). Uudessa testamentissa kerrotaan edelleen yksittäisistä ihmisistä, joilla oli profetoimisen lahja (1. Kor. 12:28, 13:2) ja profetioiden selittämisen lahjasta (1. Kor. 12:28).

Mainitaanko missään Raamatun jakeessa ihmisluokkaa, joukkoa tai ryhmittymää, jolla ainoastaan olisi ollut profetoiminen tai sen selittäminen lahjat?

4.4 Pietarin kirje 1:20, 21 – alkuperäisen kreikan valossa

Seuraavassa on tarkasteltu tarkemmin Pietarin kirjeen jakeita. Onko UM:n ilmoitus sama kuin kreikkalaisissa kirjoituksissa? Miten alkuperäisen käsikirjoituksen sanasta-sanaa käännös Novum-tekstilaitoksen mukaan kuuluu?

Tulkintaa, kääntämistä, muutosta tarkoittava sana olisi methermemeneuo, joka esiintyy esimerkiksi jakeessa Apt. 13:8. Ymmärtämistä, tuoda tai panna yhteen, tajuamista tarkoittava sana on syniemi (Novum 4288; Strong #todo) ja se esiintyy esimerkiksi jakeessa Matt. 13:14.

Jakeessa on kuitenkin käytetty sanaa epilysis (Novum 1776; Strong #todo) tarkoittaa ratkaisua, selitystä, aivan kuten KR38 kohdan kääntää. Toinen käytetty sana fero (Novum 4678; Strong #todo), tarkoittaa kantamista, viemistä.

fero-sanaa käytetään jakeissa Apt. 27:15, 17; tuuli kuljetti laivaa, kokeneet merimiehet, kapteeni ja miehistö eivät pystyneet ohjaamaan kulkua millään tavoin, koska tuuli oli niin kova. Laiva ajelehti täysin tuulen armoilla. Samoin jae 1. Piet. 1:21 puhuu siitä, miten profetoivat ihmiset ovat täysin Pyhän Hengen vallassa ja ilmoittavat vain sen minkä saavat Jumalalta.

Riippumatta siitä onko profetia Jumalasta vai ei, on jokaisen kristityn oikeus tarkistaa asia Apt. 17:11, 2. Kor. 13:5 ja 1. Tess. 5:21 sanoin. Mitään profetiaa ei tule uskoa kyselemättä, vaan ne tulee koetella.

Opettaa sinusta Raamattu, että kaikki asiat ja niiden todenmukaisuus tulee koetella? Kehoittaako Raamattu meitä tähän? Miten on ajateltava opetuksesta, jolle ei löydy tukea tai josta ei löydy mainintaa Raamatusta?

4.5 Raamatun selittäminen – Etiopialainen maaherra

Hallintoelimen mukaan oikeaa opetusta on mahdollista saada vain järjestön kautta, jonka kerrotaan olevan Jehova Jumalan puhetorvi. Hallintoelin vetoaakertomukseen Etiopialaisesta hoviherrasta ja perustelevat sen avulla väitettään, että ihminen ei voi yksin ymmärtää Raamattua, vaan jonkun on aina selitettävä sitä hänelle. Järjestö katsoo, että yhtenäisen raamattuopetuksen voidaan siten katsoa olevan nykyään kuin Filippuksen opetus Etiopialaiselle hoviherralle.

Mitä Etiopilaisen kertomuksessa kerrotaan? Minkälaisesta opetuksesta ja missä yhteydessä oikein oli kysymys? Ketä opetettiin ja kuinka kauan? Etsikäämme vastauksia Raamatun omista sanoista.

Edellistä voimme tehdä seuraavan yhteenvedon:

Miksi etiopialainen hoviherra ei ymmärtänyt Jeesuksesta kertovaa kohtaa? Juuttuminen käy ymmärrettäväksi, sillä Raamatun mukaan sanoma Jeesuksesta oli hullutus. Kuka voisi ymmärtää että jokin ihminen asetuisi teuraaksi vapaaehtoisesti? Sekä juutalaiset, että pakanat pitivät sanomaa Jeesuksesta ja hänen kuolemastaan pidettiin huuluna, järjettömänä ja täysin käsittämättömänä. (1. Kor. 1:18-24) Filippus oli tuntenut Jeesuksen. Hän pystyi kertomaan kuka oli Jeesus. Etiopialainen kuunteli sanomaa Jeesuksesta ja heti siinä samassa hän tahtoi tulla Jeesuksen opetuslapseksi pyytämällä kastetta. Etiopilainen tuli siis uskoon, joka tuli Raamatun sanan kuulemisen kautta (Joh. 6:45; Room. 10:17).

Muutamia tarkentavia huomautuksia:

Jos meillä olisi tänä päivänä vain Vanha testamentti apunamme, niin epäilemättä mekin tarvitsisimme apua, jotta voisimme löytää Kristuksen sen sanoista. Nyt meillä on kirjat, Uusi testamentti Raamatussamme, jotka todistavat Vanhan testamentin profetiat kristuksesta oikeaksi ja joiden kautta voimme itse lukea apostolien julistuksen Jeesuksesta. Nämä uuden testamentin tekstit selittävät Vanhan testamentin ennustukset ja kertovat mitä tapahtui ja miksi.

Kohta ei kerro sanaakaan siitä, että hän ei olisi ymmärtänyt muita Vanhan testamentin kohtia. Ainoa ongelma lukemisessa oli Jeesuksesta teuraaksi vietävänä karitsana kertova jae (Apt. 8:32).

Jeesus on se johon ihmiset kompastuvat (Luuk. 7:23), johon he kaatuvat, koska näkevät, muuta eivät ymmärrä. Jeesus on ainut opetus, jota tulisikin avata pakanoille, sillä se on kaikkien kompastuskivi, jopa Israelin Jeesuksen aikana:

Onko sinun mielestäsi järjestön väite Raamatun koko tulkinnasta ja sen selittämisestä oikea? Eikö Etiopialaisen hoviherran kertomus puhu vain Jeesuksen selittämisestä?

Mitä Filippus käytti apunaan Raamatun selittämisessä? Onko sinusta muun materiaalin kuin Raamatun oman tekstin käyttäminen sen sanoman ymmärtämiseen tarpeellista? Mistä meidän tulisi varmistaa kaikki jakeen Apt. 17:11 mukaan? Mikä on jakeen mukaan kaiken mittapuu? Voisiko jonkun ihmisen tai järjestön kirjoittama teksti koskaan olla Raamatun ilmoituksen yläpuolella? Voiko mitään muuta tekstiä kuin Raamattua pitää Jumalan sanana ja ehdottomana totuutena?

Kuinka monta ihmistä oli auttamassa hoviherraa? Oliko toiminta organisoitua, vai oliko kyseessä yksittäinen tapaus; ken apua tarvitsi? Kuka käski ja johdatti auttamaan hoviherraa?

Mitä tapahtui kasteen jälkeen? Pitikö Filippus mitään yhteyttä enää hoviherraan? Oliko Filippuksen tehtävä täytetty? Pohdi kertooko kertomus missään kohdin sitä, että Etiopialaisen oli liityttävä johonkin Jeesukseen uskoviin ihmiseen tai tuliko hänen kuulua johonkin järjestöön kastamisen jälkeen?

Filippus julisti evankeliumia. Evankeliumia kenestä? Kenestä Raamatun mukaan tulisi saarnata, julistaa ja opettaa kaikille ihmisille?

4.6 Talosta taloon ja ovelta ovelle työ Raamatussa

"Kun Jeesus lähetti varhaiset opetuslapsensa, hän käski heitä menemään ihmisten koteihin (Matt. 10:7, 11, 12, 13)" (Puhu perustellen käyttäen Raamattua 1987, 113). Järjestön hallintoelin vetoaaa tässä jakeeseen Apt. 20:20, 21: "KR38; (...) opettamasta teitä sekä julkisesti että huone huoneelta".

Toisaalta Raamatty kertoo ovelta ovelle työn olevan nimenomaan Jeesuksen omin sanoin kielletty, joten Paavalin Apostolien tekojen sanoma asettuisi ristiriitaan Jeesuksen käskyn kanssa:

Minkälaisen mallin Jeesus antoi omasta saarnaamistyössään? Hän opetti joko opetuslapsiaan (Matt. 17:1, tai suuria väkijoukkoja. Paikat, joissa hän opetti, olivat suurille joukoille sopivia – niitä, joissa ihmiset muutenkin kävivät: torit, synagoogat (Matt. 4:23, 9:35), kaivot (Joh. 4:6), ja kaupungeissa ulkona taivasalla (Matt. 5:1, 7:28, 11:1, 13:54, 19:2). Raamattu ei kertaakaan kerro, että Jeesus opetti, saarnasi tai julisti yksittäisiä ihmisiä heidän kodeissaan.