Kälviän F3A SM 4/4 10.-11.8.2002
Kauden viimeinen F3A-kilpailu pidettiin helteisellä Etelä-Pohjanmaalla Kälviällä.
Kokkolanseudun RC-lentäjät järjestivät uudella lennokkikentällään kilpailun, jossa
ratkaistiin lopullisesti vuoden 2002 Suomenmestari RC-taitolennossa.
Pienistä alkukankeuksista huolimatta kisajärjestelyt sujuivat hyvin.
Buffetti oli paikalla koko viikonlopun ja yleisöä oli tapahtumaa mainostamattakin
paikalla jonkin verran.
FAI-luokassa kilpailijamäärä saatiin paikattua SM-arvon mukaiseksi Nordic-luokasta
lainatuilla piloteilla. Osakilpailun tulosten selvittyä laskettiin alustavasti jo
Suomenmestaruuskokonaiskilpailun tulokset, ja todettiin Jens Poikelinin voittaneen
todella tiukan kilpailun. Tuomas Tanska sijottui vain parinkymmenen pisteen päähän
haastajan paikalle. Markus Aaltosen varma esiintyminen ja puolittainen siirtyminen
FAI-luokkaan Nordic-luokan ohella toi kolmannen sijan. Markus ei osallistunut kauden
viimeiseen osakilpailuun Kälviällä.
Markus Aaltonen ei osallistunut kauden viimeiseen Nordic-kilpailuunkaan, mutta
hän voitti kuitenkin kansallisen cupin voitettuaan kaikki aikaisemmat kolme osakilpailua.
Loikkasen Jani sai kirkkaimman pokaalin kotiin vietäväksi. Cupin kokonaispisteissä hän jäi
niukasti kolmanneksi vain muutaman pisteen päähän Kaukorannan Kimmosta, joka tuli Kälviän
osakilpailussa toiseksi. Kälviän osakilpailun kolmanneksi ja cupin neljänneksi kipusi
kauden nuori tulokas Lassi Nurila, joka lennätti rauhallisella ja kauniilla tyylillä.
Lisää kuvia ja kisajuttua löytyy Tuomas Tanskan Kälviän kisasivulta.
Takaisin Raimon lennokkisivulle.
RaR 020813 0.2